Tutkimusten mukaan vain 22% organisaatioista onnistuu yrityskulttuurin muutoksessa.
Yrityskulttuurin muutoksella tarkoitetaan organisaation arvojen, toimintatapojen, normien ja rakenteiden muuttamista. Se voi tarkoittaa myös esimerkiksi johtamisen, viestintäkulttuurin tai käyttäytymisen muutosta. Muutos tarvitaan yleensä sellaisissa kohdissa, jossa huomataan, että nykyinen kulttuuri ja tapa toimia ei palvele yrityksen tavoitteiden saavuttamista.
Kulttuuri on työkalu, jolla tehdään strategia todeksi.
Miksi kulttuurimuutos on niin vaikeaa?
Yrityskulttuurin muutos on pitkäjänteistä työtä ja vaatii sitoutumista. Se ei tapahdu yhdessä yössä. Sitä voisi kuvata elämäntapamuutokseksi, joka koskee kaikkia työntekijöitä ja kaikkia toiminnan tasoja.
Tässä ajassa ihmiset ovat tottuneet nopeisiin käänteisiin ja monesti muutosta koetetaan tehdä aikaa vastaan. Samaan aikaan muutos ja sen merkitys on saattanut jäädä pohjustamatta osallisille. Ajatus siitä voi olla vaikea ja herättää vastustusta.
Vaikeinta muutoksessa on arki. Se on todellakin elettävä läpi. Kaiken valmistelutyön, strategiakeskustelujen ja eri tahojen intentioiden linjaamisen jälkeen, päädytään lopulta sovittujen asioiden toteuttamiseen.
On opittava uutta ja poisopittava vanhaa, keskusteltava auki mikä nykyisestä jää ja mitä uutta tarvitaan tilalle. Sen jälkeen alkaa harjoittelu arjessa.
Yleensä tämä on se kohta, jossa hyytyminen ja epäonnistuminen tapahtuu. Joko kestävyys loppuu kesken tai huomataan, että suunnitellulle muutokselle ei ole aitoja valmiuksia.
Mitä onnistuneet tiimit tekevät?
Pysyvässä muutoksessa on kyse viisaista strategisista linjauksista, hyvistä tavoitetta tukevista toiminnan rakenteista, taidoista ja tarpeellisista teoista – päivittäisten tapojen muuttamisesta pitkäjänteisesti ja kestävästi. Kyse on yhteistyöstä.
Muutoksessa onnistuneet tiimit muuttavat päivittäisiä tapojaan pysyvästi. He ovat tunnistaneet ja keskittyvät siihen, mikä vie menestykseen ja vähentävät turhaa työtä. He muuttavat ajatteluaan ja fokustaan, ohjaavat tietoisesti toimintaansa uuteen ja uudelleenohjelmoivat itsensä parempaan toimintatapaan. He jaksavat palata perusasioiden äärelle.
5 vaihetta kestävään muutokseen
Haluatko luoda pysyviä tuloksia? Muista nämä matkalla uuteen todellisuuteen.
1. Luo positiivinen tila muutokselle:
- Varmista, että tiimin yhteishenki on kohdallaan ja kaikki ovat sisäisesti motivoituneita.
- Nosta omaa ja tiimin energiaa! Virittäytykää yhdessä uuteen tulevaisuuteen.
2. Tiedosta mikä muuttuu:
- Mikä on yhteinen tavoite? Millaista maailmaa olemme rakentamassa?
- Tunnistakaa, missä asioissa jokaisen yksilön ja tiimin on kehityttävä.
- Keskittykää pieniin parannuksiin, joilla on suuri vaikutus.
3. Luo vahva tarina:
- Määrittele ja pohjusta: Miksi olemme muutosmatkalla?
- Luodaan yhdessä visio tulevaisuudesta, joka inspiroi tiimiä.
- Osallistetaan jokainen luomaan oma tarinansa osana yhteistä tarinaa. Mikä on minun roolini tässä kaikessa?
4. Keskity hyvään strategiaan:
- Ota mallia muiden onnistuneista esimerkeistä ja sovella niitä omaan toimintaasi.
- Luo oma strategia ja keskity siihen mitä oikeasti halutaan.
- Luo toiminnalle rakenteet, jotka mahdollistavat oikeanlaisen tekemisen
5. Ole pitkäjänteinen:
- Muutos vie aikaa, se vaatii toistoa ja hiomista.
- Vahvista löydettyjä hyviä tapoja ja muokkaa huonoja.
- Seuraa kehitystä ja juhli tuloksia.
- Muista nauttia matkasta! Se on tärkeintä.
—
Kirjoittaja on tuore laidari ja innostuu sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti tasapainoisista organisaatiokulttuureista. Maailma tarvitsee lisää intohimoa ja aitoa voimaa työelämään!