Johtajan momentum on nyt
Liikumme tällä hetkellä muutosjohtamisen kiirastulessa. Viikkojen ja päivien aikana olemme saaneet seurata yrityksiä ja niiden kulttuurien kantokykyä. Vahvat säilyvät.
Liikumme tällä hetkellä muutosjohtamisen kiirastulessa. Viikkojen ja päivien aikana olemme saaneet seurata yrityksiä ja niiden kulttuurien kantokykyä. Vahvat säilyvät.
Uhkaava tilanne aiheuttaa meissä ihmisissä luonnostaan halun paeta. Pelkoa päin on vaikeaa mennä, koska aivomme käskevät jotain ihan muuta. Kun pakokäsky on annettu, emme helpolla enää käänny takaisin.
Jos joku vielä erehtyy pitämään HR:ää funktiona, jonka eksistenssi perustuu siihen, ettei kukaan muu osaa käyttää lomajärjestelmää tai seurata esimiesten kehityskeskusteluraportteja, on aika päivittää näkemyksensä 2020-luvulle.
Helen, yksi Suomen suurimmista energiakonserneista, teki rohkean brändi- ja strategiauudistuksen keväällä 2019. Uudistus ei jäänyt ulkoisiin seikkoihin tai powerpointteihin.
Ennen muinoin saattoi kuvitella “bulkkihommissa” riittävän, että hilaa itsensä työpaikalle, tekee sen mitä käsketään ja lähtee pois.
”Vitsi tää Antti Tuiskun elämäkerta onki ihan hyvä, voi kun se tekisi muutaman keikan nyt kun se on Vain Elämäässäkin.” Tällaisen viestin lähetin esimiehelleni Markukselle taannoin. Muistin, että Markus on fiilistellyt Anatudea jo pidempäänkin.