Tunnekaappaus toimistolla – kun kaikki vastaukset ovat vääriä
Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi? Kuvittele, että sinulle esitetään tuo kysymys ja ainoat vastausvaihtoedot ovat ”kyllä” tai ”en”.
Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi? Kuvittele, että sinulle esitetään tuo kysymys ja ainoat vastausvaihtoedot ovat ”kyllä” tai ”en”.
Ystäväni on ollut lähes 10 vuotta erään suomalaisen tuotantoyhtiön varastolla töissä ikään kuin ”pitkällä välivuodella,” eli ei unelmaduunissaan. Kyseissä yrityksessä, niin kuin monessa muussakin, noustaan palkkaluokissa virkavuosien mukaan.
Solita on aina halunnut kehittyä ja mennä eteenpäin. Solita on pitkään panostanut kulttuurin johtamiseen ja se toimi kimmokkeena myös Leidenschaftin kumppanuuden alkamiseen.
Minulta kysytään usein, miksi yrityskulttuuri on tärkeä. Viime viikolla julkiseen keskusteluun noussut Esperi Caren (voi tuota nimen ironiaa) tapaus onkin negatiivisessa mielessä malliesimerkki juuri siitä, miksi.
”HR-asiantuntijat, ainakin isommissa firmoissa, sanovat kuulevansa tekijöitä ja parantavansa niiden oloja. Kuitenkin asia on usein päinvastoin eikä siinä oo työntekijän aidolla onnellisuudella kauheesti merkitystä.” Näin virkkasi ystäväni taannoin.
Yrityksen kilpailukyky liittyy keskeisesti aivovuotoon. Tähän asti aivovuodolla on tarkoitettu osaavien ja kyvykkäiden henkilöiden muuttoa maasta pois, parempien ja innostavampien työmahdollisuuksien perässä.