Johtaja, auta esihenkilöt irti lähtötelineistä
Miten johtaja pääsee kuskin paikalle yrityskulttuurin johtamisessa?
Miten johtaja pääsee kuskin paikalle yrityskulttuurin johtamisessa?
Iso osa yrityskaupoista epäonnistuu, koska osto- ja integraatioprosessien eri vaiheissa ei kiinnitetä riittävästi huomiota yrityskulttuuriin.
Työn tuottavuuden kasvu edellyttää investointien ja koulutuksen lisäksi sitä, että työntekijät paitsi osaavat, myös haluavat.
Kahden väsyttävän koronavuoden jälkeen näytti siltä, että edessä olisivat kepeämmät ajat. Yrityskulttuurin stressitesti jatkuu kuitenkin uusin vaikeuskertoimin.