CASE – VESIVEK HRAAS

Vesivekin toiminnan keskiössä on ihminen.

Vesivekin vahvassa yrityskulttuurissa ihminen on aina ollut toiminnan keskiössä. Yhtiössä haluttiin varmistaa, että kulttuuri säilyy yhtenäisenä nopean kasvun ja muutoksen keskellä. Leidenschaftin kesällä 2020 toteuttaman kulttuurikartoituksen myötä yhtiö kaipasi tukea ja sparrausta johtamiseen sekä HR-käytänteiden selkeyttämiseen.

Vesivek

Vesivek Oy:n lähtötilanne

  • Muutosilmapiiri, taustalla yritysjärjestelyitä ja voimakasta kasvua
  • Nykykulttuuri ja tavoitekulttuuri määritetty hiljattain, keskiössä ihminen
  • Tunnistettu tarve rakentaa HR-johtamisen kokonaisuus liiketoimintatavoitteiden ja tunnistetun kulttuurin vahvistamiseksi
  • Ei HR-johtajan roolia, työtä tehty monipuolisesti eri tahoilla
  • Tavoitteena rekrytoida vuoden sisään oma henkilöstöjohtaja

Leidenschaft toteutti Vesivekille yrityskulttuuri due diligence -projektin kesällä 2020. Tärkeimmäksi tekijäksi tulevaisuuden menestyksen kannalta tunnistettiin ihmisten johtaminen. Kulttuuriselvityksen myötä Vesivekillä on sittemmin tehty paljon kehitystyötä omin voimin. Kuitenkin erityisesti johtamisen kehittämiseen kaivattiin lisää resursseja, käytänteitä ja sparrausta. Lokakuussa 2020 Leidenschaftin yrityskulttuurimuotoilija Jonna Grönbärj aloitti Vesivekin HR-johtajana HRaaS-mallilla, kolmena päivänä viikossa.

Vesivek-konsernin varatoimitusjohtaja Hanne Keidaston mukaan merkittävää on, että työtä ei lähdetty tekemään oletusten varassa. Taustalla oli laaja kenttätyö ja henkilöstön aito kuuleminen, jonka pohjalta oli laadittuna selkeä lista fokusalueista. Ulkopuolinen asiantuntija toi perspektiiviä ja laajensi katsantokantaa.

Jonna aloitti henkilöstöjohtajan työn selvittämällä ja kokoamalla HR-käytänteiden kokonaisuuden. Paljon hyvää ja oikeita asioita oli jo tehty, mutta tieto oli hajaantunut.

Johtamisen kehittäminen organisaation eri tasoilla oli yksi tärkeimmistä tavoitteista. Nyt esimiesrooleja on kirkastettu, roolikuvaukset kirjattu ja niiden arkeen viemistä kehitetty. Osaamisen parantamiseksi ja tukemiseksi on lisätty vahvistavia rakenteita ja koulutusta. Suunnitteilla on Vesivek Akatemian lanseeraus, jonka sisältöjä Jonna on osaltaan vienyt eteenpäin. Kahdesti kuussa järjestettävät Esimiestunnit ovat olleet uusi esimiestyötä tukeva lanseeraus. Se on foorumi, jossa noin 100 esimiestä pysähtyy keskustelemaan 1,5 tunnin ajaksi vaihtuvasta esimiesteemasta. Vahva kulttuurinen muutos näyttäytyy ylpeytenä omasta esimiestyöstä ja ryhmään kuulumisen tunteena.

Johtamisen kehittämisen lisäksi toisena merkittävänä kehitysalueena on ollut rekrytointityökalujen ja -prosessien sekä osaamisen systemaattinen kehittäminen.

Mitä teimme Vesivekillä?

  • Hahmotettiin ja kerättiin yhteen HR:n kokonaisuus, mitä työtä talossa on jo tehty
  • Määriteltiin johtamiskulttuurin tavoitteet, mm.
    • Esimiesroolin kiteytys, roolin lanseeraus ja arkeen vieminen
    • Vahvistavia rakenteita esimiesosaamisen parantamiseksi
  • Esimiestyön tukeminen arjessa
    • Esimiestunnit ja JYEAT-erikoisammattitutkinto
    • Vesivek Akatemian valmistelu
  • Rekrytointiosaamisen kehittäminen ja työkalujen hyödyntäminen
  • Rakenteiden jalkautus aloitettu

Puolessa vuodessa on saatu paljon aikaan ja käynnissä on monilta osin rakenteiden jalkautusvaihe. Jonna käy oman ohjausryhmänsä kanssa säännöllistä keskustelua siitä, mitä ollaan tekemässä ja onko suunta oikea. Merkittävimpänä saavutuksena hän pitää näkyvän keskustelun käynnistymistä yrityskulttuurista ja sen pitämistä asialistalla.

Uuden henkilöstöjohtajan rekrytointiprosessi on käynnissä. Vaikka työsarkaa ja kehitettävää riittää, on uusiin saappaisiin nyt helpompi hypätä. Hanne Keidasto muistuttaa, että muutoksessa on edettävä pienin askelin.

”Kyse on toistosta ja siitä, miten pienillä asioilla, johdonmukaisesti toteutettuna saa aikaan tuloksia. Ihmisillä on oikeus hyvään johtamiseen ja mahdollisuuteen onnistua omassa työssään.”

Asiakkaan suusta

”Jonna on tarttunut hienosti toimeen ja ollut myös lähiesimiesten tukena operatiivisessa toiminnassa. Olemme saaneet struktuuria siihen, miten käytännön tekeminen tukee laajempaa liiketoimintastrategiaa.”

Hanne Keidasto, Vesivek-konsernin varatoimitusjohtaja 

Hanne_Vesivek
Vesivek logo

Vesivek on Suomen johtava katto-, ränni- salaojaremonttien toteuttaja. Se on toimialalla ainoa, jolla koko palveluketju on omissa käsissään ja joka tekee kattosaneeraukset rakennustelineitä käyttäen, mahdollistaen siten poikkeuksellisen tehokkaat ja turvalliset remontit. Vuonna 2016 yhtiössä tehtiin suurempi yritysjärjestely, jonka myötä henkilöstömäärä tuplaantui ja toimipisteiden määrä kasvoi huomattavasti. Konsernin suurimmalla tytäryhtiöllä, yli 80 Meur vaihtavalla Vesivek Oy:llä on Suomessa 15 toimipistettä ja noin 550 työntekijää ympäri Suomen.

Tiimi
Jonna Grönbräj

Jonna Grönbärj

yrityskulttuurimuotoilija
+358 43 824 4488
jonna@leidenschaft.fi

OTa yhteyttä

Piditkö lukemastasi?

Jätä yhteystietosi, niin vaihdetaan ajatuksia yrityskulttuurinne tavoitteellisesta kehittämisestä. Kanssamme vietetty tunti ei vielä tähän mennessä ole vienyt yhtään organisaatiota taaksepäin.