CASE – LUVATA PORI

Luvata Porille määriteltiin tavoitekulttuuri tukemaan yrityksen menestystä

Kupariteollisuuden konkariyritys hioo jatkossa konkreettisten toimenpiteiden avulla yrityskulttuuriaan, jotta se tukisi entistä paremmin liiketoimintastrategiaa. Tavoitekulttuuri määrittää suuntaviivat työpaikalle, jossa viihtyvät niin konkarit kuin uudet tulokkaat.

DSC01123

Tästä lähdimme

Kuparilla on väliä. Niin lukee haastavien metallituotteiden valmistukseen erikoistuneen Luvata Porin toimiston seinällä. Selkeä missio on olennainen yrityksen menestyksen ja strategian toteutumisen kannalta. Luvata Porin johtoryhmä kuitenkin oivalsi, että menestys edellyttää ennen kaikkea strategiaa tukevaa kulttuuria. Siksi yritys määritteli itselleen tavoitekulttuurin yhdessä Leidenschaftin kanssa. 

“Kulttuurin johtaminen on täysin keskeistä, kun mietitään yrityksen menestystekijöitä tulevaisuudessa. Parhaimmillaan yrityskulttuuri tukee liiketoimintatavoitteiden täyttymistä, pahimmillaan estää niiden saavuttamisen”, sanoo Luvata Porin toimitusjohtaja Jyrki Rantanen

Vuoden 2024 aikana toteutetussa projektissa haluttiinkin selvittää, minkälainen kulttuuri on linjassa yrityksen liiketoimintastrategian kanssa ja mitä toimenpiteitä vaaditaan, jotta tätä kulttuuria voidaan alkaa elää todeksi. 

“Tarvitsemme koko arvoketjun mitalta kaikkien työntekijöidemme osaamista, jotta saadaan työstä irti paras mahdollinen hyöty kaikkien hyväksi. Tavoitekulttuurin luominen, yhteinen ymmärtäminen ja toteuttaminen tukee tätä tavoitetta”, Rantanen sanoo.

Luvata Porin HR- ja turvallisuusjohtaja Samu Sianoja on samoilla linjoilla toimitusjohtajan kanssa. 

“Tunnistimme, että meillä on konkreettista kehitettävää henkilöstömme tyytyväisyydessä. Halusimme lähteä vahvistamaan sellaista kulttuuria, joka sitoo nykyisiä työntekijöitä ja houkuttele myös uusia luvatalaisia”, hän sanoo. 

Näin työskentelimme

  • Määrittelimme tavoitekulttuurin kaksipäiväisen työpajan ja canvas-työkalun avulla. 
  • Toteutimme yrityskulttuurin due diligencen.
  • Laadimme projektin aikana karttuneen tiedon pohjalta työnantajalupaukset sekä vahvistamaan yrityksen pitovoimaa että houkuttelemaan uusia työntekijöitä.

Tulokset

+ Tavoitekulttuurin kulmakivet määritettynä johtamisen tueksi sekä konkreettiset, realistiset ja mitattavat toimenpiteet tavoitekulttuurin toteuttamiseksi.
+
Työkaluja ja kirkkaampaa suuntaa yrityskulttuurin systemaattiselle johtamiselle, jotta kulttuuri olisi entistä paremmin linjassa yrityksen strategian ja liiketoimintatavoitteiden kanssa.
+ Tutkittuun tietoon perustuvaa ymmärrystä organisaation nykykulttuurista ja työntekijöiden tarpeista.

Tavoitekulttuuri rakennetaan vahvuuksien ympärille

Kulttuurimatkan alussa Luvata Porin johtoryhmälle järjestettiin tavoitekulttuurityöpaja, jossa määritettiin, minkälainen kulttuuri vie kohti tavoitteita. Tavoitekulttuurityöpajassa tunnistetaan tavoitekulttuurin kulmakivet, selkeytetään ne ja lopuksi sanoitetaan ne yrityksen kielelle sopiviksi. Työssä käytettiin Leidenschaftin canvas-työkalua tavoitekulttuurin ymmärtämiselle ja sanoittamiselle. 

“Leidenschaftin kanssa löysimme yhteisen sävelen siirtää kulttuurin fokusta asioihin, joissa on petrattavaa. Kun elämme tavoitekulttuuria todeksi, työntekijöiden kokemus työpaikasta paranee ja voimme myös tarjota uusille luvatalaisille vetovoimatekijöitä.” Samu Sianoja jatkaa.

Konkreettiset toimenpiteet voidaan suunnitella, toteuttaa ja mitata

Luvata Porin tavoitekulttuurissa korostuu tärkeän työn tekemisen merkitys ja pyrkimys olla jatkossa entistä monimuotoisempi työyhteisö. 

“Kyse on enemmän asioiden kirkastamisesta, selventämisestä ja auki kirjoittamisesta kuin uuden keksimisestä. Tavoitekulttuuriin tiivistyvät sellaiset elementit, jotka tukevat jatkossa liiketoimintaa paremmin, kuten esimerkiksi yhteisöllisyyden lisääminen”, Rantanen sanoo. 

Leidenschaftin tuella laadittiin neljän konkreettisen kohdan toimenpidesuunnitelma tavoitekulttuurin toteuttamiseksi:

  • yhteisten tavoitteiden kirkastaminen
  • vuorovaikutuksen lisääminen
  • esihenkilötyön kehittäminen
  • palkitsemisen kehittäminen. 

“Projektimme ovat teknisiä, niihin liittyy tavoitteita ja toimenpiteitä. Henkilöstöön ja sen hyvinvointiin liittyvät asiat taas voivat tuntua abstrakteilta. Toimenpiteet ovat kuitenkin konkreettisia ja selkeästi organisoitavissa, suunniteltavissa, toteutettavissa ja jälkeenpäin mitattavissa”, Rantanen sanoo. 

Kulttuuri ei kehity omalla painollaan

Kuten toimintatapoihin kuuluu, Leidenschaftin yrityskulttuurimuotoilijat perehtyivät Luvata Poriin ja sen toimialaan huolellisesti. Siinä missä kulttuurimuotoilijat olivat vaikuttuneita luvatalaisten ammattitaidosta ja Porin Kupariteollisuuspuistosta, luvatalaiset kiittelivät kulttuurimuotoilijoiden panostusta projektiin.

“He olivat helposti lähestyttäviä ja oppivat lyhyessä ajassa tuntemaan toimintaympäristön ja toimintamme niin hyvin, että he pystyivät aidosti auttamaan meitä eteenpäin”, Sianoja sanoo.

Tavoitekulttuurin määrittelemisen konkreettisin hyöty liittyy Rantasen mukaan johtamiseen. Tulevaisuudessa Luvata Porissa korostuu työntekijöiden yhteisöllisyys ja luvatalaisen porukan, tiimin, panos tavoitteiden saavuttamisessa. Sitä tukee nyt konkreettinen johtamisen työkalu, tavoitekulttuuri. 

“Määrittelemällä tavoitekulttuurin varmistimme, että kokonaiskuvan lisäksi myös yrityksen tärkeää osaa, kulttuuria, johdetaan systemaattisesti. Mitään ei jätetä sattuman varaan”, Rantanen summaa. 

Asiakkaan suusta

Määrittelemällä tavoitekulttuurin varmistimme, että kokonaiskuvan lisäksi myös yrityksen tärkeää osaa, kulttuuria, johdetaan systemaattisesti. Mitään ei jätetä sattuman varaan.

Jyrki Rantanen, toimitusjohtaja, Luvata Pori

Luvata Pori Oy sijaitsee Suomen länsirannikolla. Se on Porin alueen suurimpia teollisuustyönantajia, joka työllistää noin 350 henkilöä. Yli 90 % 40 000 tonnin tuotannosta menee vientiin. Luvata Pori valmistaa laajasti erilaisia kuparivalmisteita monille eri teollisuudenaloille maailmanlaajuisesti. Luvata on Mitsubishi Materials Corporationin konserniyhtiö.

OTa yhteyttä

Keskustellaanko yrityskulttuurin kehittämisestä?

Ota yhteyttä!

Emmi Kantonen

johtaja, asiakkuudet ja palvelut

Emmi keskustelee kanssasi mistä tahansa haasteesta tai mahdollisuudesta, jonka äärellä olet. Jos hyvin käy, voimme löytää yhdessä ratkaisun haasteisiisi. Olemme myös rohkeita sanomaan ei, jos emme ole parhaimmillamme haasteesi ääressä.

emmi@leidenschaft.fi

0503708419

Tai jätä viesti, niin olemme sinuun yhteydessä!

Jätä yhteystietosi, niin vaihdetaan ajatuksia yrityskulttuurinne tavoitteellisesta kehittämisestä. Kanssamme vietetty tunti ei vielä tähän mennessä ole vienyt yhtään organisaatiota taaksepäin.