Jokainen meistä ansaitsee hyvän työpaikan

Työ on monelle meistä iso osa elämää, vähintäänkin ajankäytön näkökulmasta. Uutisointia seuratessa vaikuttaa kuitenkin siltä, että työ vie meiltä ihmisiltä sekä voimat että terveyden. Miten tähän on tultu? Ja ennen kaikkea, miten tämän saisi estettyä?

Työssäni yrityskulttuurimuotoilijana pääsen näkemään monenlaisia työpaikkoja: sellaisia, joissa työntekijäkokemuksen parantamisessa riittää vielä työsarkaa, ja toisaalta niitä, joissa toteutuu moni hyvän työpaikan tunnusmerkki.

Millainen on hyvä työpaikka?

Hyvässä työpaikassa arki toimii. Siellä työntekijöillä on mahdollisuus tehdä mielekkäitä tehtäviä, vaikuttaa omaan työhönsä ja työympäristöönsä sekä hyödyntää päivittäin omaa osaamistaan. Näiden asioiden ei pitäisi olla vain asiantuntijatehtävien etuoikeuksia – ne voidaan mahdollistaa missä tahansa organisaatiossa, toimialasta tai tehtävästä riippumatta.

Hyvässä työpaikassa korostuu yrityskulttuurin inhimillisyys. Jokainen meistä haluaa tulla nähdyksi kokonaisena, inhimillisenä ihmisenä – ei pelkästään työsuoritteen kautta. Haluamme tietää, mitä meiltä odotetaan, saada palautetta ja tulla kuulluiksi. Parhaissa työpaikoissa työntekijä voi olla oma itsensä, tuntea yhteenkuuluvuutta ja kokea työnsä merkitykselliseksi.

Nämä kokemukset eivät synny sattumalta. Ne kumpuavat organisaation kulttuurista eli siitä mikä koetaan tärkeäksi, miten ihmisiä kohdellaan ja millaisilla periaatteilla arjessa toimitaan. Hyvän työpaikan ydin onkin kulttuurissa, joka arvostaa ihmistä yksilönä ja luo perustan kestävälle, merkitykselliselle työelämälle.

Mitä hyvissä työpaikoissa tehdään oikein?

1. Hyvillä työpaikoilla on yhteinen suunta
Hyvät työpaikat rakentuvat yhteisen suunnan ja tavoitteiden varaan.Onko organisaatiossamme kirkastettu, miksi yritys on olemassa? Puhutaanko tavoitteista ja arvoista niin, että jokainen työntekijä voi löytää itsensä tästä tarinasta?

2. Arvot elävät arjessa
Arvot eivät ole vain sanoja huonetauluissa tai strategiadokumenteissa. Hyvissä työpaikoissa ne ohjaavat päivittäisiä tekoja ja kohtaamisia, viestivät henkilöstölle ja asiakkaalle organisaation identiteetistä ja siitä, mikä on oikein.Onko organisaatiollamme arvot, jotka kertovat meille ja asiakkaillemme, ketä olemme ja mikä on meille hyvää ja oikein? Eletäänkö niitä todeksi päivittäisillä teoilla?

3. Jokainen tietää oman roolinsa ja odotukset ovat selkeät
Selkeys luo pohjan sujuvalle yhteistyölle. Kun jokainen tietää oman roolinsa ja vastuunsa, yhteinen tekeminen helpottuu. Tärkeää on myös varmistaa, että kukaan ei jää yksin ja että luottamus nähdään lähtökohtana, ei ansaittavana ominaisuutena.Onko jokaisen työntekijämme rooliin liittyvät tavoitteet ja vastuut selkeät?
Huolehditaanko siitä, ettei kukaan jää yksin? Keneen meillä luotetaan?