Olen pitkään tehnyt töitä paremman suomalaisen työelämän puolesta. Näkemykseni mukaan parempi työelämä rakentuu markkinavoimien ohjaamana yritysten sisällä. Logiikkani tässä on se, että parhaat työntekijät hakeutuvat töihin parhaisiin työpaikkoihin ja antavat niissä parhaansa. Ne parhaat työntekijät sekä tiimit, jotka antavat yritykselle parhaansa, innovoivat parhaat tuotteet, tuottavat korkeimman laadun ja luovat parhaan asiakaskokemuksen. Huonon työntekijäkokemuksen omaavat organisaatiot eivät saa houkuteltua ja pidettyä parhaita osaajia, eivätkä siten pärjää kilpailussa markkinapaikalla. Tällaisilla organisaatioilla on kaksi vaihtoehtoa: Niiden on joko muuttuvat paremmiksi työpaikoiksi tai ne kuolevat pois.
Tältä pohjalta olen pitkään julistanut, että työntekijäpula on ollut parasta, mitä suomalaiselle työelämälle on tapahtunut. Pula osaavista työntekijöistä on pakottanut kaikki yritykset kaikilla toimialoilla panostamaan työntekijäkokemukseensa. Takana ovat ne ajat, kun työnantajat pystyivät toteamaan, että jos työ ei meidän ehdoillamme maistu, niin adios, tuossa on kadulla jono ihmisiä, jotka ovat valmiita korvaamaan sinut ja työskentelemään meidän (paskoillakin) ehdoilla.
Kieltämättä työntekijäpula on tehnyt työelämälle monella toimialalle hyvää, mutta viimeaikaista työelämäkeskustelua seuranneena en ole enää ihan varma mentiinkö etenkin toimisto- ja asiantuntijatyössä äärilaidasta toiseen ja jopa vähän yli. Tästä tilanteesta syytän koronaa.
Korona lähetti ihmiset kotiin – ja nyt heitä ei saada sieltä enää pois
Ai mitä korona teki? Lähetti ihmiset tekemään töitä koteihinsa. Ja koteihinsa kun ihmiset saatiin, ei heitä enää saada sieltä pois. Samalla työstä tuli taas se jokin välttämätön paha. Se, joka sotkee arjen ja elämän.
Ennen koronaa jouduin taivastelemaan asiakkaillemme useasti sitä, miksi he eivät anna ihmisten tehdä töitä silloin ja sieltä, missä se milloinkin on fiksuinta. Selitykseksi sain milloin mitäkin, mutta taustalla oli oikeasti aina epäluottamus ihmisten kykyyn tehdä tuottavasti työtä muualla kuin konttorilla. Sitten tuli korona ja hupsis – kaikki päätyivät kotiin ja hommat hoituivat.
Mutta miltä työelämä näyttää vuonna 2023, kun korona on (kop kop) enää yksi flunssa muiden joukossa? Minun silmiini työelämä näyttää nyt pelottavalta. Vallitsevana tarinana tuntuu olevan se, että toimistotyöntekijöiden ja asiantuntijoiden toimistolle saamiseksi, tulee heille a) maksaa matkaliput toimistolle; b) maksaa palkkaa matka-ajalta; c) tarjota maittava aamiainen, mielellään myös lounas ja d) järjestää jotain kivaa iltapäiväksi, mutta ei tietenkään liian myöhään, jotta ehtii viemään lapset ajoissa kuperkeikkakerhoon.
Toimistolle tulemisesta on tullut uhrautumista. Samalla työstä on tullut taas se jokin, joka häiritsee elämää. Ja mitä tekevät työnantajat tässä tilanteessa? Työvoimapulan paineessa he antavat työntekijöidensä jäädä koteihinsa. Ja joo, työt tulevat suoritetuksi ja työntekijöiden tyytyväisyys nousee työtyytyväisyyskyselyissä. Työ ei haittaa elämää enää niin paljon kuin ennen. Kaikilla on kivaa. Paitsi ettei ole, ei ainakaan kauaa.
Työn arvo ei tule pelkästä tehtävien suorittamista
Mitä tapahtuu, kun jäädään kotiin? Työntekijät tekevät töitä yksin. Buukkaavat Teams-palavereja kalenterit täyteen saadakseen asioita eteenpäin. Juovat kahvinsa yksin. Suorittavat tehtäviä task-listalta. Syövät lounaansa yksin. Pesevät koneellisen pyykkiä tehtävien ja Teams-palaverien lomassa. Kaipaavat kollegoitaan. Lukevat sähköpostejaan. Vastaavat sähköposteihin ja niiden alati kasvaviin cc-ketjuihin. Juovat iltapäiväkahvinsa yksin. Selaavat Slack-kanavia ymmärtääkseen mitä organisaatiossa tapahtuu. Ja seuraavana päivänä sama homma uusiksi. Yksin silloinkin.
Teams-kokouksissa kamera pysyy kiinni, kun ei tänä(kään) aamuna jaksanut kammata tukkaa. Toimistolle ei lähdetä, kun työmatkoihin menee helposti 45 minuuttia suuntaansa. Lapset on mukavampi tiputtaa päiväkotiin ysiksi kuin kasiksi ja lasten kuperkeikkakerho alkaa jo 16.15. Eihän tuossa välissä millään ehdi toimistossa käymään. Ja jos sinne menisi, niin eihän siellä ketään tapaisi, kun kaikki muutkin ovat kotona tai missä ikinä lienevätkään. Tervetuloa Punxsutawneyhin Phil.
Etätyössä faktinen työ tulee pääsääntöisesti tehdyksi ja kokoukset suoritetuiksi. Osa töistä luonnistuu kodin rauhassa varmasti paremmin ja tehokkaammin kuin toimistolla, mutta kun työ ja työelämä ei ole pelkkää taskien suorittamista to do -listalta ja läsnäoloa palavereissa. Työssä on kyse muustakin, paljosta muustakin. Työn arvo (itselle tai yritykselle) ei tule pelkästä annettujen tehtävien näennäisestä suorittamista. Työssä ja työpaikalla isoa rooli on myös työelämän metatyöllä, jossa keskeistä osaa näyttelevät kohtaamiset ja aktiivinen ja avoin vuorovaikutus kollegoiden kanssa.
Työ saa ja sen kuuluu tulla tykö
Pitkällä aikavälillä työn tuottavuuden ja työntekijöiden viihtyvyyden kannalta merkittäviä hetkiä ovat satunnaiset kohtaamiset tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Mahdollisuus kysyä mieltä askarruttava kysymys kasvokkain kollegalta, ilman Teams-kutsua tai Slack-viestiä. Tärkeitä ovat myös kuulumisten vaihdot kahvikoneella. Joutoaika neukkarissa ennen ja jälkeen palaverien. Kävely toimistolla ja toimiston tunnelman aistiminen. Sivukorvalla kuullut keskustelut: ”Ai me saatiin se kauppa sisään? Mahtavaa!” Uudet kollegat ja heidän innostansa ja lievästä epävarmuudesta kielivä läsnäolonsa. Myyntitompan (pääsääntöisesti) hauskat vitsit kohdatessa. Yläfemmat Mirden kanssa onnistumisista. Toimiston kaikkinainen ärsykevyöry, joka täyttää mielen työhön ja työyhteisöön liittyvillä tunteilla. Työ saa ja sen kuuluu tulla tykö.
Innovaatiot eivät synny yksinäisyydessä
Vain kohtaamalla toisiamme ja tutustumalla toisiimme kokonaisvaltaisesti voimme rakentaa luottamuksellisia suhteita. Vasta luottamuksellisissa suhteissa uskallamme kertoa niistä tosi keskeneräisistä hulluistakin ideoista, joista voi tulla kaikkien aikojen menestynein mobiilipeli. Ai, siis ammutaan ritsalla lintuja, kohti possuja ja niiden rakentamia taloja? Vasta luottamuksellisissa suhteissa uskallamme antaa toiselle sellaista rakentavaa palautetta, jolla Mikin varsin keskeneräisestä ideasta tulee maailman paras kotiinkuljetusalusta.
Vasta luottamuksellisissa suhteissa otamme palautteen vastaan siten, että olemme valmiita muuttamaan omaa toimintaamme. Vain luottamuksellisissa suhteissa uskallamme kertoa omista keskeneräisyyksistämme, epävarmuuksistamme ja pyytää apua. Vain luottamuksellisissa suhteissa avaamme itseämme työroolin ulkopuolelta ja tulemme kokonaisiksi. Uskokaa tai älkää, mutta vain tällaisilla suhteilla on yrityksen todellisen ja huomattavan menestyksen kannalta oikeasti merkitystä.
Innovaatiot eivät synny, eivätkä kasva yksinäisyydessä. Asiat eivät kehity monologeilla. Yhteisöllisyys ei vahvistu HR:n innovoimalla virtuaalitupakkapaikalla tai meemejä jakamalla WhatsAppissä. Sitoutuminen ei syvene suorittamalla, eikä hyvinvointi vahvistu koteloitumalla. Me ihmiset olemme sosiaalisia olentoja. Tarvitsemme toisiamme. Siis ihan oikeita toisiamme, emme toistemme alkukirjaimia tuijottamassa meitä ruudulla tai virtuaalisia peukkuja ja sydämiä. Tarvitsemme kolmiulotteisia toisiamme. Sellaisia, joilla on alaosat ja sellaisia, joita voi halata ihan oikeasti. Tarvitsemme dialogia ja toistemme päälle puhumista, emme jonoa monologeja, mute-päällä huudettuja vastauksia ja huonoja yhteyksiä.
Helppo ei aina ole paras strategia
Tässä tilanteessa on helppoa jättää ihmiset koteihinsa. Helppo ei kuitenkaan aina ole paras strategia. Tällä hetkellä tuntuu, että johtajilta vaaditaan Elon Muskin kaltaista rajatonta itseluottamusta julistaa, että meidän yrityksessämme töitä tehdään pääsääntöisesti työpaikalta. Uskon kuitenkin, että ne työnantajat, jotka rakentavat työpaikkojaan fyysinen yhteisöllisyyden ja kohtaamisten ympärille tulevat menestymään tulevaisuudessa tuuliviiriyrityksiä paremmin.
Uskon edelleen, että töitä kannattaa tehdä sieltä ja silloin, kun se on viisainta. Lumimyrskyllä ei kannata lähteä toimistolle, jos päivän työt ovat sellaisia, että ne saa tehtyä kotoa käsin. Blogitekstin kirjoittaminen saattaa onnistua paremmin kodin rauhassa, kuin avotoimiston hälyssä. Mutta enemmän meillä on töitä ja ennen kaikkea niitä työelämän metatöitä, joita on parempi tehdä toimistolla. Ja jo toimistolla olemisella on työlle, työyhteisölle, yritykselle ja työntekijälle itselleen arvoa.
Koteihin koteloituminen on mielestäni yksilöllinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen tragedia, jonka todellista hintalappua emme vielä tiedä. Tehdään kaikkemme, jotta vältämme ansan, jota kohti ”mukavuus” ja ”helppous” on meitä ajamassa.
Disclaimer: Tässä aiheessa on niin monia ulottuvuuksia, että kaikkia niitä ei saa yhteen PITKÄÄNKÄÄN blogiin mahdutettua. Aiheesta voisi kirjoittaa kirjan ja niin moni on tehnytkin. Kirjoitukseni on x-sukupolven edustajan näkemys maailmantilasta. Monet kirjoitukseni heitoista ovat kärjistyksiä ja yksinkertaistuksia. Tiedän myös, että etätyö mahdollistaa globaalit työmarkkinat ja talenttien vapaan liikkumisen aivan erilaisella tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Tästä hyötyvät niin talentit kuin yritykset – tai ainakin osa talenteista ja osa yrityksistä. Kolikolla on aina kaksi puolta ja digitaalisella valuutalla useampikin.
Lue lisää:
Korona-exit – mitä se kertoo yrityksenne kulttuurista?