Mitä et ymmärrä, sitä et voi johtaa

Kukaan ei vaatisi talousjohtajaa hoitamaan tonttiaan näkemättä yrityksen lukuja. Viestintäjohtajan ei voisi kuvitella kehittävän vastuualuettaan tuntematta yrityksen sekä tuotteiden tai palveluiden tarinaa ja brändiä. Myyntijohtaja ei taitaisi päästä kummoisiinkaan suorituksiin tuntematta myyntilukuja, asettamatta tavoitteita ja auttamatta tiimiään elämään noita tavoitteita todeksi jokapäiväisessä tekemisessä.

Kuitenkin yrityskulttuurin saatetaan olettaa tapahtuvan ihan itsestään, lähtötilannetta tuntematta tai tavoitetilaa määrittelemättä. Ja tottahan se sikäli onkin, että jonkunlainen kulttuuri kyllä syntyy ihan jokaiseen riittävästi yhdessä aikaa viettävään yhteisöön. Se, viekö tuo sattumalta syntynyt kulttuuri organisaatiota sen olemassaolon tarkoitusta ja liiketoiminnallisia tavoitteita tukevaan suuntaan, onkin sitten jo toinen kysymys. Aika harvoin vie, ainakaan kovin kauaa ja johdonmukaisesti. Pahimmillaan tiedostamaton kulttuuri tuhoaa mahdollisuudet päästä yrityksen tavoitteisiin.

Se, miksi yrityskulttuuri ei ole vielä noussut itsestään selväksi osa-alueeksi jokaisen johtoryhmän agendaa, johtunee kahdesta haasteesta:

  1. Yrityskulttuuria käsitteenä, sen merkitystä ja tärkeyttä, voi olla vaikea ymmärtää. Jos luulet kulttuurin tarkoittavan oopperalippuja tai mukavaa yhdessä pöhisemistä etkä näe sen kytköstä liiketoimintaan, voi olla vaikea hoksata, että tämä olisi ylipäätään tietoisen johtamisen arvoista.
  2. Jos ymmärretäänkin yrityskulttuurin merkitys ja tärkeys, ei välttämättä osata kytkeä kulttuuria arjen tekemisen tasolle. Jos aihe tuntuu hähmäiseltä yläpilveltä vailla konkretiaa, ei sen johtaminen tunnu mahdolliselta.

Me Leidenschaftilla väitämme, että yrityskulttuurin ympäriltä voi kuitenkin karsia kaiken hähmän ja yrityskulttuuria voi ymmärtää. Vallitsevan yrityskulttuurin voi kartoittaa, ja tavoitteet mahdollistavan tavoitekulttuurin määritellä. Nyky- ja tavoitetilan välisen aukon voi tehdä näkyväksi, ja sitä voi lähteä kuromaan kiinni ihan arkisella, yhdessä sovitulla tekemisellä. Yrityskulttuuria voi johtaa, mutta vain ymmärtämällä minkä kanssa on tekemisissä.

Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, niin kuuntele viimeisin jakso Psykopodiaa podcastistä, jossa on vieraana blogin kirjoittaja Heli! Jaksoon pääset tästä.