13. Hanno Nevanlinna – Kehittyminen: Miten kasvan ja kehityn
Vieraana Hanno Nevanlinna, Futurice Oy.
Ihminen haluaa kasvaa ja kehittyä. Siksi organisaation on tehtävä kaikkensa työntekijöidensä kehittämisen ja kasvamisen mahdollistamiseksi.
Vieraana Hanno Nevanlinna, Futurice Oy.
Ihminen haluaa kasvaa ja kehittyä. Siksi organisaation on tehtävä kaikkensa työntekijöidensä kehittämisen ja kasvamisen mahdollistamiseksi.
Vieraana Pauliina Löytty, Fluido Oy.
Perehdytyksen tehtävänä on antaa uudelle työntekijälle edellytykset onnistua työssään ja ottaa hänet osaksi organisaation yhteisöä ja kulttuuria. Valitettavan usein hyvin hoidettu rekryprosessi vesitetään huonolla tai jopa olemattomalla perehdytyksellä.
Vieraana Saana Rossi, Vincit Oyj.
Rekrytointi on yrityskulttuurin kannalta yksi tärkeimpiä, ellei tärkein prosessi. Rekrytoinnilla varmistetaan, että palkattavat talentit ovat kulttuuriin sopivia ja sitä vahvistavia.
Jos johto ei aidosti luota porukkansa tekevän fiksuja päätöksiä, on turha haaveilla itseohjautuvuudesta.
Tässä listaus helpottamaan puntarointia oman ja interim HR-johtajan välillä. Molemmissa on hyviä puolia, kummallekin on oma aikansa. Asiat eivät ole mustavalkoisia, mutta joskus yksinkertaistaminen helpottaa päätöksentekoa.
Moni huipputalentti, jota ei ole aiemmin saanut irti työpaikastaan millään, onkin nyt harkitsevaisella kannalla. Siteet työyhteisöön ovat korona-ajan myötä löystyneet. Rekrytoijan taivas, kuulemma.