Mitä työsopimus kertoo yrityksestäsi? Mitä se voisi kertoa?
Taloussanomien juttu (24.9.2016) yrityksemme työnhakulomakkeesta herätti sen verran mielenkiintoa ja kannustusta, että päätimme jakaa myös työsopimuksemme kaiken kansan ihmeteltäväksi.
Taloussanomien juttu (24.9.2016) yrityksemme työnhakulomakkeesta herätti sen verran mielenkiintoa ja kannustusta, että päätimme jakaa myös työsopimuksemme kaiken kansan ihmeteltäväksi.
Olen valmistelemassa koulutusta liittyen palvelumuotoilun ja design thinking:in käyttöön HR:ssä ja valmistelutyö herätti niin paljon tuntemuksia, että ne oli pakko päästä höyryämään ulos blogin muodossa ihan heti.
Minulta kysytään usein, miten saavutetaan voittava yrityskulttuuri Jos osaisin vastata tuohon kysymykseen selkeästi ja yksiselitteisesti, niin tuskin istuisin puolitäydessä linja-autossa, matkalla IKEAn työpöydän ääreen kirjoittamaan tätä blogia.
Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa yhä useampi organisaatio luo kilpailuetua työntekijälähtöisesti, eläen todeksi itseohjautuvuuden ja hajautetun johtajuuden periaatteita.
Talentti – aivan kuin kuka tahansa – on yksilö ja haluaa myös tulla kohdatuksi sellaisena. Jos emme ymmärrä juuri hänelle merkityksellisiä asioita, emme onnistuu luomaan hänelle merkityksellistä työpaikkaa.
Työntekijäkokemuksella on tutkitusti kaikkein vahvin korrelaatio asiakaskokemuksen kanssa ja asiakaskokemuksen laadulla vastaavasti asiakasuskollisuuden kanssa.