Laidarin vuosi

Vuosi sitten tähän aikaan painelin Kasarminkatua pää kolmantena jalkana, jännitystä tihkuen ja Flown jälkeisessä ”huminassa” kohti Leidenschaftin ensimmäistä yhteisaamiaista ja ensimmäistä työpäivääni. Muut olivat jo paikalla, Markus tilaamassa erikseen cappucinoaan, Mona iloisena halaamassa jo ovella, Panu veikeästi heittämässä jotain huipputerävää hedelmämehun ja kahvin kanssa. Panu ei syö tiimiaamiaisia, koska hän syö sen aina aamuvirkkuna kotona, piste.

Jännittävää oli, että en todella tiennyt mitä tuleman pitää. Itse asiassa kukaan meistä ei tiennyt, miten yrityskulttuurimuotoilun palvelupuoli muodostuu, koska meistä kukaan ei vielä ollut tehnyt sitä.

Siitä alkoi matka, josta en vaihtaisi päivääkään pois.

Syksyn alku kului Panun ja Monan kanssa yhdessä asiakasprojekteja ja Siqni-tutkimuksia tehden, myyntiä ja tarjouksia tehden, jännittyneenä odotimme miten ensimmäinen pidempi palvelusuhteeni alkaisi. Ehdin siinä sivussa luoda Design Thinking-koulutuksen, joka oli oma haaveeni jo muutaman vuoden takaa. Nyt jälkikäteen ajatellen, kaikki kävi hyvin luonnollisesti. Sain kaksi projektia, joissa molemmissa selvitettiin organisaation kulttuurin nykytilaa ja sitä, miten kannattaisi jatkaa eteenpäin, vahvasti yrityskulttuurikulmalla ja selkeästi kohti visiota, strategiaan ja arvoihin nojaten. Näiden projektien loppupuolella keskustelu kääntyi siihen, kuka nämä tarpeet toteuttaisi ja samalla opastaisi talon sisällä tekijöitä johtoryhmästä henkilöstöön asti siinä, mitä uudenlainen HR on ja miten sitä käytännössä johdetaan päivittäin. Näin saivat alkunsa kaksi minulle rakasta asiakassuhdetta, jotka jatkuvat vielä tänäkin päivänä.

Työpäiväni muodostuvat vahvasti asiakkuuksien ja asiakkaan puolen tiimien ympärille, mutta tukena on koko ajan Leidenschaftin tiimi. Pidämme yhteyttä Whatsappin ja Slackin kautta, yleensä joka päivä myös soitellen. Meillä on viikottain ainakin yksi yhteinen miitti, omalla toimistollamme ja käymme yhdessä syömässä illallista joka toinen viikko. Vaikka työ mitä nyt teen jokaisella asiakkaalla, on erittäin haastavaa ja usein sellaista mitä harva on edes kokeillut missään, ei päivääkään ole tuntunut siltä, että olisin jäänyt yksin.

On ollut huikeaa seurata kasvua!

Asiakastyön ohella on ollut upeaa seurata pienen startuptiimimme kasvua – nyt meillä aloittaa kahdeksas laidari viikon päästä! Siqni-työkalumme on saanut mahtavan startin viime vuoden aikana, meillä on mieletön asiakasrefelistaus ja kaikkein parasta, fiilis itsellä ja tiimillä on säilynyt tosi hyvänä. Tähän vaikuttaa erittäin vankka keskinäinen luottamus ja se, että tiedämme miksi ja mihin olemme menossa ja pystymme yhdessä päättämään, miten sinne mennään. Meitä yhdistävät arvot näkyvät ja tulevat todeksi joka päivä töitä tehdessä ja visiomme käydään yhdessä läpi jokaisessa viikkopalaverissa.

Itse tulin Leidenschaftiin, koska halusin nähdä, onko yrityksen mahdollista olla sellainen (=tällainen) kuin minulle luvattiin. Me kokeilemme yhdessä, onko mahdollista luoda yritys, jossa teemme toisiimme luottaen riskisiäkin siirtoja, viemme asioita äärirajoille ja muutamme näin suomalaista tapaa tehdä töitä.

Jälleen tänään, vuosipäivänäni, juoksin aamulla pää kolmantena jalkana Viiskulmaan tiimiaamiaiselle Flown jälkeisessä ”huminassa”. Ilmeisesti olen luomassa itselleni tästä jotain perinnettä. Paras tapa juhlistaa vuosipäivääni oli uusimman laidarimme, Mikon, eka päivä ja saman innostuneen, jännittyneen ilmeen näkeminen, kun tiimi ympärillä vaihtoi viikonlopun kuulumiset ja fiilisteli tulevaa viikkoa ja erityisesti nyt alkavaa maanantaita.

Me todella eletään #TGIM–sanontaa todeksi.

Intohimoisesti,

Johku