Johtaja, paikkaatko työvoimapulaa laastariratkaisuilla?
Vain yrityskulttuuria suunnitelmallisesti johtamalla yritys varmistaa pidemmän tähtäimen menestyksen kilpaillussa osaajamarkkinassa.
Vain yrityskulttuuria suunnitelmallisesti johtamalla yritys varmistaa pidemmän tähtäimen menestyksen kilpaillussa osaajamarkkinassa.
Koteihin koteloituminen on yksilöllinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen tragedia, jonka todellista hintalappua emme vielä tiedä.
Joskus haaveilen työpäivästä, jolloin voisi sanoa ja tehdä ihan mitä tahansa ilman ikäviä seurauksia. Sellainen kuin MIB:ssä – teet ja toilailet, ja sitten pyyhkäiset läsnäolijoiden muistin tyhjäksi whum-wham-wiuf.
Korona tuli ja moni organisaatio kangistui kauhusta – niin mekin, mutta vain hetkeksi. Alkushokin jälkeen ryhdyimme töihin. Olemme myyneet korona-aikana kovemmin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Ensimmäinen työviikkoni laidarina on loppusuoralla. Tunnustan, että loikka uuteen jännitti – olin aiemmassa työpaikassani mukana rakentamassa yrityskulttuuria firman olemassaolon alkumetreiltä asti, se tyyppi, jolta kysyttiin neuvoa ja jonka kaikki tunsivat.
”HR-asiantuntijat, ainakin isommissa firmoissa, sanovat kuulevansa tekijöitä ja parantavansa niiden oloja. Kuitenkin asia on usein päinvastoin eikä siinä oo työntekijän aidolla onnellisuudella kauheesti merkitystä.” Näin virkkasi ystäväni taannoin.