Tentti vai dialogi – Mitä työhaastattelut kertovat kulttuurista?

Graffitimaalaus, jossa graffititaiteilija

”Kerro vielä lopuksi meille, miksi juuri sinut pitäisi valita tähän tehtävään. Sinulla on kolme minuuttia aikaa. – Kiitos. Nyt voit vielä esittää meille kysymyksiä. Sinulla on minuutti aikaa.”

Tällaisia lausahduksia piti sisällään yksi kuumottavimmista rekrytointikokemuksistani. Ja voi, kunpa voisinkin sanoa olleeni se, joka totesi hiillostuksen jälkeen, että pitäkää tunkkinne. Mutta ei, en ollut edes työnhakija – olin haastattelija.

Minä ja kollegani olimme saaneet kunniatehtäväksemme hoitaa yhden rekrytointiprosessin alusta loppuun. Tartuimme vastavalmistuneina ja innokkaina psykologian ja henkilöstöhallinnon osaajina tarmokkaasti toimeen. Loppu on historiaa, jota myöhemmin kuulimme reposteltaneen jopa internetin keskustelupalstoilla asti. Useampi haastateltava oli suorastaan järkyttynyt haastattelun kylmyydestä, eikä heitä käy syyttäminen. Minua hävettää vieläkin.

Toimintamme taustalla oli toki ihan hyvät aikeet: halusimme säilyttää haastattelutilanteissa mahdollisimman vahvan objektiivisuuden ja tasapuolisuuden. Pelkäsimme, että normaalisti hyvin utelias ja kannustava tapamme vuorovaikuttaa estäisi meitä pääsemästä kiinni hakijoiden osaamisen todellisiin eroihin. Lopputuloksena ei kuitenkaan ollut selkeä lista kyseiseen organisaatioon ja tehtävään parhaiten sopivista henkilöistä, vaan kasa mitäänsanomattomia muistiinpanoja ihmisistä, joista emme lopulta olleet oppineet konemaisen tenttaamisen vuoksi yhtään mitään.

Tietoisesta, mutta epäonnistuneesta harkinnastamme johtuneen emämokan tuloksena haastatteluissa tietenkin välittyi hakijoille ylikorostuneen kamala kuva sekä meistä ihmisinä että yrityksestämme (ja toki myös ihan paikkansapitävä kuva systeemiälykkyytemme ja osaamisemme puutteesta tuossa vaiheessa). Yleistä kuitenkin on myös, että haastattelutilanne paljastaa hakijalle yrityksen kulttuurista monia todenperäisiä asioita ihan huomaamattakin.

Viisi huomiota eräästä työhaastattelusta

Onneksi minulle on myöhemmin kertynyt paljon myös positiivisia kokemuksia työhaastatteluista – sekä rekrytoijana että kandidaattina. Viimeisimmässä työhaastattelussani  (ja arvaattekin varmaan minne se haastattelu minut johti 😉) tunnistin viisi asiaa, jotka erityisesti ilahduttivat minua työnhakijana ja jotka kertovat yrityksen arvoista ja kulttuurista valtavasti.

1. Rekrytointiprosessi on koko yritykselle avoin ja siihen osallistuu useita henkilöitä.

Haastatteluun tullessani sisään pääsi ilman ovikellon soittoa, ja sainkin tavata jo näillä vierailuillani haastattelijoiden lisäksi myös useita muita yrityskulttuurimuotoilijoita. Kukaan ei ollut millänsäkään siitä, että pyörin kodinomaisissa tiloissa hakijana työntekijöiden joukossa, vaan minut otettiin lämpimästi ja välittömästi vastaan kahvia tarjoillen. Haastattelu pidettiin lasiseinäisessä neukkarissa, josta pääsin vilkuttelemaan veikeille tyypeille myös haastattelun aikana. Hakijakokemus oli siis hyvin erilainen kuin niissä useissa muissa kokemissani tilanteissa, joissa haastattelut on pidetty täysin erillään yrityksen muista työskentelytiloista ja koko prosessi on ollut muulle tiimille täysin salainen työsopimuksen allekirjoittamiseen asti.

2. Haastattelutilanne on rento ja rooleista vapaa.

Olen päättänyt, että en enää koskaan työskentele yrityksessä, jonka toimistolle mennessä minun pitäisi poistaa nenärenkaani tai laittaa pitkä punainen tukkani nutturalle. Vastapuolesta näkee kyllä, hämmentyykö hän ulkomuodostani vai ei. Onneksi tunsin haastattelijaa jo etukäteen sen verran, että tiesin hänen itsekin karttavan pukuja ja kravatteja. Haastattelijan oma olemus kertoo muutenkin paljon siitä, miten meillä ollaan ja mitä meillä arvostetaan. Yritetäänkö päteä ja kuulostaa fiksummalta kuin ollaankaan, vai onko turhat roolit riisuttu jo vuosia sitten. Kyseinen haastattelu taisi olla ensimmäinen, jonka aikana sanoin täysin luontevasti ”perseestä” ja ”perkele”.

3. Vuorovaikutus on kiireetöntä ja läsnäolevaa.

Suurimpaan osaan kokemistani työhaastatteluista haastattelija on saapunut myöhässä puhelintaan intensiivisesti tuijottaen. Jo ensi minuutit ovat paljastaneet, että suurella työllä laatimiani työnhakudokumentteja on tuskin vilkaistu, ja käytännössä koko haastattelu kuluu CV:ni kertaamiseen – haastattelijan edelleen koko ajan puhelintaan vilkuillen. Mikään ei ole ikävämpää, kuin toisen ajan haaskaaminen, ja valitettavan usein työhaastattelut ovat paraatiesimerkkejä tästä. Se kertoo paljon myös haastattelijan ja organisaation työn sujuvuuden tilasta ja tosielämän prioriteeteista, jos geneeristen sähköpostien annetaan viedä huomio seuraavan potentiaalisen talentin ainutlaatuiselta kohtaamiselta.

4. Tilanne on dialoginen.

Kun kaikki osapuolet ovat haastattelussa läsnä, myös dialogisuus mahdollistuu. Tämä oli ainutlaatuisen hienolla tasolla  haastattelussani. En oikeastaan edes kokenut tilannetta haastatteluksi vaan keskusteluksi, jossa minua jopa coachattiin. Vaihdoimme ajatuksia ja näkemyksiä tasavertaisina ihmisinä ja asiantuntijoina, ja annoimme toisillemme palautetta.

5. Hetkessä on tilaa myös haavoittuvuudelle.

Kohtaaminen haastattelijan kanssa oli myös yksi henkisesti korjaavimmista kokemuksistani pitkään aikaan, sillä sain olla myös keskeneräinen ja mokata. Haastattelun loppupuolella en osannut vastata yhteen tärkeään substanssikysymykseen, ja aloin mennä lukkoon. Sain haastattelijalta välitöntä suoraa palautetta, minkä jälkeen hän antoi minun koota itseni.

Haastattelun lopuksi sanoitimme tilanteen yhdessä ääneen: minä pelkäsin, että nyt koko peli oli menetetty, ja että haastattelijani koki taas tärkeimmäksi, että huomasin ja myönsin itse tietämättömyyteni. Juuri tällaisessa avoimessa, rehellisessä ja toisia kasvuun sparraavassa työyhteisössä haluan olla töissä, ajattelin.

Mutta paras oli vielä edessä, kun olin jo eteisessä takki päällä poistumassa toimistolta. Ei, en saanut hupparia, kukkapuskaa, skumppapulloa tai kirjaa kiitokseksi haastattelusta, vaan palautteen: ”Hienoa, että olet pysynyt Sonjana.”.

Se, että sinut nähdään juuri sellaisena kuin olet ja olemuksesi koetaan olevan oikein ja arvollista, on paras lahja, mitä toiselle voi antaa. Ja kun se sanotaan ääneen vielä osana työhaastattelua, kertoo se yrityksen ihmiskäsityksestä, arvoista ja kulttuurista kaiken olennaisen.