Kaljanhimoinen metrokuski ja yrityskulttuuri
Avoin kirje HKL:n toimitusjohtajalle Ville Lehmuskoskelle.
Myöhään perjantai-iltana 6.5.2016 Helsingistä Mellunmäkeen kulkeneen metron näyttötauluun ilmestyi ”OISPA KALJAA” –teksti.
Avoin kirje HKL:n toimitusjohtajalle Ville Lehmuskoskelle.
Myöhään perjantai-iltana 6.5.2016 Helsingistä Mellunmäkeen kulkeneen metron näyttötauluun ilmestyi ”OISPA KALJAA” –teksti.
Työntekijäymmärrys – niin mikä? Yleisesti hyväksytty totuus lienee se, että asiakasymmärrys on asiakasuskollisuuden johtamisen kannalta välttämätöntä. Ja edelleen, että uskolliset asiakkaat tuovat yritykselle parhaan tuloksen.
Seuratessani johtamisesta käytävää keskustelua, tulee väistämättä tunne, että johtaminen on kovin hankalaa ja monimutkaista ja mikä surullisinta, ihminen tuntuu kadonneen sen ytimestä.
Minulla on tunnustus: Olen klassinen pullonkaulajohtaja ja siksi edustamieni yritysten ja johtamieni ihmisten kasvun pahin este. Kaikkein surullisimmaksi minut tekee havainto siitä, että en valitettavasti ole ainoa lajiani.
Olen viimeiset reilut neljä vuotta työskennellyt intohimoisesti yritysten kanssa, joista osa on saanut tunnustusta Euroopan ja jopa maailman parhaina työpaikkoina.
Työkykyjohtaminen on tärkeää, mutta kilpailuetua ei sillä vielä yhdellekään organisaatiolle rakenneta. Minä uskon vakaasti, että ainakin jonkinasteista kilpailuetua voitaisiin tuottaa varhaisen VALITTAMISEN mallilla.