Uuden työntekijän sitouttaminen – tuurilla vai taidolla?

Itse aloitin juuri uudessa työssä intohimoa pursuavassa HR:ään ja yrityskulttuuriin erikoistuneessa konsultointiyrityksessä nimeltä Leidenschaft. Uudessa työssä aloittaminen on aina melkoisen iso asia molemmille osapuolille, mutta erityisen iso muutos se on työntekijälle. Kun nimet on kirjoitettu työsopimukseen, uusi tulokas tietysti pursuaa intoa ja motivaatiota onnistuneen rekryprosessin jäljiltä, on voittaja-fiilis parhaimmillaan! Saadapa tämä fiilis ja into kantamaan mahdollisimman pitkälle, ennen kuin käsissä on yksi perjantain jokaviikkoista saapumista odottava robotti lisää.

Omalla kohdalla aloitukseni on sujunut mahtavasti. Rekrytointiprosessi kesti melkoisen pitkään ja se oli monivaiheinen, mutta sitoutuminen Leidenschaftiin ja heidän yrityskulttuuriinsa alkoikin jo, kun ensimmäisen kerran tapasin Monan (yksi perustajista) helmikuussa 2017. ”Nopealla aikataululla” noin 6 kuukautta myöhemmin, kesälomien jälkeen, olen aloittanut työt. Aloitus on tuntunut kuin olisin ollut osa koko porukkaa jo useamman kuukauden. Tapasin kaikki työntekijät ja perustajat rekryprosessin aikana ja olin jo kesäkuussa mukana Laidareiden kesäpäivillä. Työvälineetkin sain 2 kuukautta ennen työn aloitusta. Minulla ei ollut rekryprosessin päätteeksi epäilystäkään siitä minkälaiseen yritykseen sukellan. Minulle jäi äärimmäisen positiivinen kokemus koko prosessista! Nyt käteni ovat jo syvällä savessa ja olen heti ensimmäisestä päivästä asti mukana asiakasprojekteissa ja siitä huolimatta kattava perehdystyssuunnitelma on käyty läpi. Tiedän mitä minulta odotetaan ja olen saanut mahdollisuuden kertoa mitä odotan uudelta työpaikaltani. Olen sitoutunut antamaan parhaani, jotta voisimme Laidariporukalla muuttaa suomalaista tapaa tehdä töitä. Uskon ja hengitän samoja arvoja kuin kaikki muutkin, minulla on ollut kivaa!

Mennään hetkeksi hieman syvemmälle valitettavaan totuuteen, joka suomalaisissa yrityksissä  iskee usein vastaan. Alun innostukselta ja motivaatiolta katkaistaan monesti pää heti alkuunsa. Perehdytys on rakennettu hallinnollisen HR:n sääntöjen ympärille eikä henkilökohtaisesta tuntumasta ole tietoakaan. Sama harmaa koneisto sylkee ulos samaa harmaata massaa!

Toinen helppo tapa on unohtaa perehdytys kokonaan ja antaa uuden työntekijän vain selvitellä toimenkuvaansa – ”mehän palkattiin oma-aloitteista ja markkinan parasta talenttia, kyllä se tietää mitä pitää tehdä!” Joskus nämä vanhatkin tavat voi toimia, jos tähdet ovat oikeassa linjassa ja kollegat antavat tukensa tulokkaalle. Kannattaako kuitenkaan ottaa riskiä? Etenkin kun rekrytointiin on käytetty melkoinen määrä resursseja ja ollaan pyritty valitsemaan  se paras tekijä, jota ei varmasti haluta pilata epäonnistuneella aloituksella.

Työsuhteen alussa olisi aivan äärettömän tärkeää, koko työsuhteen kannalta, näyttää yrityksenä kuinka paljon uudesta tulokkaasta välitetään  ja kuinka paljon yritys on valmis uhraamaan aikaa ja resursseja, jotta uusi työntekijä voisi loistaa omassa roolissaan. Kun tulokas tuntee, haistaa ja maistaa välittämisen sekä aidon panostuksen, hän on valmis myös antamaan paljon enemmän kuin perussuorituksen. Tulokas haluaa oppia uutta, olla aktiivinen osa koko yhteisöä ja pyrkii oma-aloitteisesti innovoimaan, vaikuttamaan ja antamaan lisäeforttia! Tämä kantaa pitkälle varsinkin, jos muistetaan henkilökohtaisen otteen säilyttäminen koko työsuhteen ajan. Hyvä esimerkki on meidän oman Johannan kokemukset, hänen ensimmäisestä vuodestaan Leidenschaftilla.

Perehdytys on aivan loistavaa aikaa juurruttaa yrityksen toimintatapoja, arvoja ja tarinaa tulokkaan pureskeltavaksi. Näiden olisi toki pitänyt tulla vahvasti esille rekrytoinnin yhteydessä mutta nyt niitä vahvistetaan todenteolla ja luodaan vahva perusta koko työsuhteelle. Perehdytyksen tulisi myös reflektoida rohkeasti yrityksen arvomaailmaa ja yrityskulttuuria. Tällä tavoin pidetään huoli, että yrityskulttuuri juurtuu syvälle uusiin tulokkaisiin ja näin voidaan vielä varmistaa henkilön sopivuus porukkaan. Parhaimmillaan perehdytyksellä annetaan avaimet yrityksen sieluun sekä mahdollistetaan molemmin puolinen avoimuus ja luottamus heti työsuhteen alusta asti. Tästä lähtökohdasta on hyvä rakentaa menestystarinaa yhdessä!

#yrityskulttuuri #perehdytys #sitoutuminen #intohimo

Sharing is caring...Share on Facebook
Facebook
25Tweet about this on Twitter
Twitter
7Share on LinkedIn
Linkedin
0Share on Google+
Google+
0Email this to someone
email
No Comments

Post A Comment