Mitä työsopimus kertoo yrityksestäsi? Mitä se voisi kertoa?

Taloussanomien juttu (24.9.2016) yrityksemme työnhakulomakkeesta herätti sen verran mielenkiintoa ja kannustusta, että päätimme jakaa myös työsopimuksemme kaiken kansan ihmeteltäväksi.

Me Leidenschaftin perustajat (Mona Rundberg, Markus Jussila ja allekirjoittanut) olemme alusta asti halunneet tehdä yrityksestämme sellaisen, joka elää todeksi sitä mitä saarnaa. Tästä johtuen työnhakulomakkeemme ja työsopimuksemmekin on muotoiltu toteuttamaan intohimoista, välittävää ja tuloksellista kulttuuriamme.

Millainen työsopimus Leidenschaftilla sitten on?

Tiedämme, että työsopimus on sopimus ja että sen tulee olla monilta osilta määrämuotoinen ja pääsääntöisesti myös lainvoimainen. Me uskomme kuitenkin vahvasti yksilöön ja yksilön (aikuisen sellaisen) kykyyn ymmärtää sopimuksen sisältö ja sen henki, sekä siihen että hän kykenee tekemään itseään koskevat päätökset ja sitoumukset ilman ulkopuolisten tahojen tarjoamia määräyksiä tai säädöksiä. Ja kyllä, tiedostamme, että työsopimuksessamme on tiettyjä kohtia, jotka ovat ristiriidassa työlainsäädännön kanssa, mutta niin tietävät työntekijämmekin.

Työsopimuksemme on melkoisen pitkä, mutta käyn sen läpi tässä seikkaperäisesti. Ihan aluksi työsopimuksessa määritämme, miksi teemme tätä työtä ja miksi olemme työsuhteeseen päätyneet:

Leidenschaft ja itseasiassa sen perustajat Markus Jussila, Panu Luukka ja Mona Rundberg sekä tällä sopimuksella työsuhteen Leidenschaftin kanssa aloittava Etunimi Sukunimi ovat sopineet edistävänsä yhdessä ja intohimoisesti suomalaisen työelämän muutosta merkityksellisemmäksi, palkitsevammaksi ja tuottavammaksi.

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi työn tekemisen ehdoista on aikuisten ihmisten kesken sovittu seuraavaa.

Ja seuraavaksi käymme läpi ne työsuhteen ehdot:

  • Työntekijän työsuhde alkaa kk.vvvv ja on voimassa toistaiseksi. Työsuhteen neljä (4) ensimmäistä kuukautta ovat työsopimuslain 1 luvun 4 §:ssä tarkoitettua koeaikaa. Koeaika on olemassa sekä Leidenschaftin että Työntekijän Etunimin eduksi. Molempien sopimustahojen etuna on varmistua siitä, että työsuhde on täydellinen ”match”. Siksi molemmat osapuolet sitoutuvat avoimeen diskurssiin odotuksista ja tunnelmista työsuhteen ensi minuuteista alkaen.

Meilläkin on koeaika

Kyllä, meilläkin on käytössä koeaika. Siitäkin huolimatta, että panostamme rekrytointiin todella paljon. Kuten olemme todenneet, työpaikan ja työn tulee olla täydellinen match, molempien osapuolten kannalta. Perehdytyksessä olemme panostaneet todella paljon aikaa, palautteen antamiseen ja keräämiseen. Siksi toimitusjohtajamme Markus, käy viikoittain MMK-keskustelut uusien työntekijöiden kanssa.

Myös työntekijän työtehtävät on määriteltävä. Missionamme on muuttaa tapa tehdä töitä, eli tuoda intohimo työelämään: Intohimo työtä, yritystä ja asiakasta kohtaan.

  • Työntekijän työtehtävinä on edistää yrityksen mission toteutumista kaikin mahdollisin tavoin. Työtehtävät tulevat olemaan vaihtelevia ja niitä tehdään pääsääntöisesti Leidenschaftin asiakkaiden projekteissa, mutta myös LS:n omissa projekteissa. Leidenschaft tulee tekemään kaikkensa, jotta mahdollisimman moni toimeksianto ja projekti olisi Työntekijälle mieluisia ja kehittäisi tätä joko osaajana tai ihmisenä. Molemmat sopijapuolet kuitenkin ymmärtävät ja hyväksyvät sen, että arkeen kuuluu myös lapiohommia ja nekin on jonkun tehtävä, jotta kunnianhimoinen tavoitteemme saavutettaisiin.

Varsinaista työaikaa ei ole

Seuraavaksi määrittelemme työntekijälle työajan. Tiedämme että tässä ei mennä enää lakikirjan mukaan edes harmailla alueilla, vaan päätäpahkaa sysimustalle alueelle. Tämä on kuitenkin tapamme tehdä töitä, joten miksi kirjoittaa sopimukseen jotain mikä ei kuitenkaan ole totta? Seuraamme työntekijöiden fiilistä, jaksamista ja hyvinvointia keskusteluin ja kohtaamisin, emme Excelein tai kellokorttimasiinoin. Ja joo, meillä voi viettää pitkiä viikonloppuja, hoitaa omia asioita työajalla jne.

  • Työntekijällä ei ole varsinaista työaikaa, eikä työstä näin ollen makseta ylityökorvauksia. Työtä tehdään silloin kun sitä on ja silloin kun sitä pitää tehdä. Työntekijä tuntee omat rajansa ja tekee töitä siten, että hänellä on mahdollisuus kokonaisvaltaisesti täyspainoiseen elämään. Työnantaja ei seuraa työntekijän työaikaa.

Myös palkka pitää maksaa

Vaikka teemme työtä intohimosta missiotamme kohtaan, ymmärrämme sen, että palkkaakin pitää maksaa. Haluamme maksaa työntekijöillemme mahdollisimman hyvää ja oikeudenmukaista palkkaa, mutta palkalla emme tule ketään yritykseemme houkuttelemaan.

  • Työntekijän rahapalkka on xxxx euroa kuukaudessa. Tämän lisäksi työntekijällä on puhelinetu, verotusarvoltaan 20 € /kk. Tämä kuukausittainen korvaus on yhdessä sovittu riittäväksi korvaukseksi Työntekijän antamasta tärkeästä työpanoksesta. Palkanmaksukausi on kuukausi ja palkkapäivä on työsuhteen alkaessa kuun 15. päivä. Jos joskus käy niin valitettavasti, että työsuhde päättyy, maksetaan lopputili työsuhteen päättymistä seuraavana tavanomaisena palkanmaksupäivänä. Leidenschaftilla on oikeus maksaa, niin halutessaan, Työntekijälle ylimääräisiä palkkioita ilman euromääräistä ylärajaa.

Bonukset maksetaan yrityksenä

Emme maksa laskutukseen perustuvia bonuksia, sillä emme halua työntekijöidemme kellottavan asiakastunteja itsekkäistä syistä, emmekä osaoptimoivan mitään tekemisiään rahan takia. Raha on valitettavasti sellainen asia, joka saa fiksutkin ihmiset käyttäytymään hassusti ja joskus yhteistä hyvää vastaan. Maksamme bonuksia kaikille työntekijöille, jos olemme onnistuneet yrityksenä.

Työn vastapainoksi tarvitaan lomaa

Teemme töitä intohimolla ja tiedämme sen olevan samalla sekä palkitsevaa että kuluttavaa. Vaikka työ on meille jokaiselle tärkeää, tarvitsemme sen vastapainoksi täysipainoisen ja hyvän loman ja siksi haluamme tarjota kaikille työntekijöillemme aina ”täydet” lomat työsuhteen alusta alkaen. Emme usko, että loman pituus an sich määrittää loman hyvyyttä tai laatua, mutta ainakin se mahdollistaa enemmän sitä jotakin.

  • Työntekijän vuosiloma määräytyy vuosilomalain mukaan. Tämän lisäksi on sovittu, että talvilomakaudella 2017 työntekijällä on oikeus viikon palkalliseen vapaaseen ja kesällä 2017 työntekijällä on oikeus neljän viikon kesälomaan, siten että se osa lomasta, johon työntekijän ansaitsemat vuosilomapäivät eivät riitä ”täytetään” palkallisilla vapaapäivillä.

Lomaltapaluuraha – mikä?

Lomaltapaluuraha on mielestämme totaalisen järjetön jäänne historiasta, joka kertoo samalla jotain pervesrssiä suhteestamme työhön, joten kuittaamme lomarahan työsopimuksessamme #TGIM-filosofiaamme mukaillen seuraavasti:

  • Leidenschaft ei maksa työntekijöilleen lomaltapaluurahaa (eikä lomarahaa). Leidenschaftin filosofian mukaan töihin paluu on itsessään niin palkitsevaa, ettei ylimääräisiä rahallisia korvauksia tarvita.

Entäs työsuhteen mahdollisessa päättymistilanteessa?

Vaikka kuinka vaalimme hyvää työpaikkaa ja –suhdetta, me uskomme että kukaan Leidenschaftin työntekijöistä ei ole eläkevirassaan (nostamme tämän ajatuksen esiin jo työnhakulomakkeessamme, kysymällä ”Miten toivot urasi jatkuvan Leidenschaftin jälkeen?”). Ihmiset ja heidän tavoitteensa muuttuvat ja toivottavaa on, että ura Leidenschaftilla vie osaajiamme kohti unelmiansa. On hienoa, jos olemme voineet olla osa unelmaa tai edesauttaa sen toteutumista. Tästä(kin) syystä työsopimuksessa on sovittava myös irtisanomisajasta ja ehdoista:

  • Jos niin ikävästi kävisi, että jompikumpi sopijapuoli haluaa irtisanoa tämän työsuhteen, niin se on tehtävissä yhden kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen. Leidenschaftin vilpitön toive on, että näin ei koskaan tapahdu, mutta jos tapahtuu niin molemmat sopimuspuolet tekevät kaikkensa asiakkaan edun turvaamiseksi.

Läpinäkyvyys on kaiken A ja O

Olemme kirjanneet työsopimukseen tavoitteemme olla läpinäkyvä ja avoin organisaatio. Samaan hengenvetoon hoidamme pois salassapitoon liittyvät toteamukset.

  • Leidenschaft sitoutuu olemaan läpinäkyvä ja avoin organisaatio. Tämä avoimuus tuo suuren vastuun työntekijälle, joka vastaavasti sitoutuu pitämään salassa kaiken sen tiedon, joka voidaan katsoa joko Leidenschaftin tai sen asiakkaiden liikesalaisuudeksi. Tämä vastuu jatkuu myös työntekijän työsuhteen jälkeen.

Se tylsä osuus

Vaikka emme usko kieltoihin ja määräyksiin, haluamme kuitenkin nostaa kilpailukiellon ja immateriaalioikeuksiin liittyvät seikat osaksi työsopimustamme. Asioista on hyvä puhua ja sopia mieluummin etu- kuin jälkikäteen. Nämä kohdat ovat aika tylsiä, joten ei niistä sen enempää.

  • Työntekijä ei saa työsuhteensa aikana harjoittaa Leidenschaftin tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvan yhtiön kanssa kilpailevaa toimintaa suoraa tai välillisesti. Työntekijä ei myöskään saa tarjota Leidenschaftin asiakkaille Leideschaftin tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvan yhtiön palveluiden kanssa kilpailevaa tuotetta tai palvelua, suoraan tai välillisesti, kuuden kuukauden ajan työsuhteensa päättymisen jälkeen. Mikäli Työntekijä rikkoo edellä mainittua kilpailukieltoa, on Työntekijä velvollinen maksamaan Yhtiölle sopimussakkona määrän, joka vastaa minimissään Työntekijän työsuhteen päättymistä edeltäneiden kuuden kuukauden aikana saamaa palkkaa.
  • Leidenschaft tekee kaikkensa ruokkiakseen Työntekijän luovuutta ja innovatiivisuutta tämän työsuhteen aikana. Tästä johtuen on molempien sopijapuolten mielestä reilua, että kaikki Työntekijän työsuhteessa syntyneet immateriaalioikeudet siirtyvät Leidenschaftin omaisuudeksi ilman eri sopimusta. Leidenschaftilla on oikeus luovuttaa edelleen oikeudet sekä muokata ja käyttää osia Työntekijän työsuhteen aikana syntyneistä teoksista. Korvaus immateriaalioikeuksien siirrosta sisältyy Työntekijän kuukausipalkkaan, ellei poikkeustapauksissa pakottavasta lainsäädännöstä johdu muuta.

Aina paikallisesti

Sopimuksemme loppuun haluamme vielä yhteishengessä todeta, että Leidenschaftilla asioista sovitaan aina paikallisesti. Ja olkoon tämäkin jonkinasteinen kannanotto suomalaisen työelämän toivotusta suunnasta.

  • Sopijapuolet ovat sitä mieltä, että työsuhteen ehdoista tulee sopia paikallisesti hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä työsuhteen ehtojen sopimiseksi tarvita kolmansia osapuolia, ei Hakaniemestä eikä Etelärannasta. Siksi tähän työsopimukseen ei sovelleta minkään toimialan työehtosopimusta, vaan tämä työsopimuksen ehtoja ja Leidenschaftin kulloinkin vallitsevia käytäntöjä.

Yrityksemme näköinen sopimus

Tällainen on sopimuksemme. Kaikki työntekijämme, joille olemme työsopimusta tarjonneet, ovat suhtautuneet työsopimuksemme muotoon ja sen ehtoihin positiivisesti ja uskomme näin tapahtuvan myös jatkossa. Faktahan toki on, että jos työnhakijamme ei suostu työsopimustamme, sen tässä muodossa allekirjoittamaan, ei työsopimusta synny. Työsopimus kertoo tavastamme toimia ja yksi yrityskulttuurimme manifesteista. Jos sitä ei tässä kohtaa hyväksy, ei työnhakija tulisi viihtymään yrityksessämme muutoinkaan.

Työsopimuksemme rinnalla toinen meille tärkeä dokumentti on yrityksemme arvot. Olemme määrittäneet seitsemän ydinarvoa, jotka ohjaavat kaikkea toimintaamme. Ne ansaitsevat mielestämme ihan oman blogikirjoituksena, joten ei niistä tässä sen enempää.

Toivomme, että tämä kirjoituksemme rohkaisee sinua miettimään oman yrityksesi peruskiviä aivan uudessa valossa. Uskalla olla rohkea, uskalla olla omaperäinen. Tee yrityksestä itsensä näköinen.