Milloin työstä tuli masennusta tuottava pakko?

Työviikko 2-päiväiseksi!

Milloin työstä tuli negatiivinen, pahoinvointia ja masennusta tuottava pakko? Pääministerimmekin vaatii työviikkoa lyhennettäväksi, alkajaisiksi nelipäiväseksi. Hyvinvointi kun lisääntyy ja tuottavuus kasvaa suhteessa työajan lyhenemiseen. Laittakaa HS:n hakukenttään ”työ” ja katsokaa tulokset läpi. Lista on karu. Ei mitään positiivista vaan kiusaamista, tragediaa, oravanpyörää ja väsymistä. Milloin työlle ja työelämälle kävi näin?

Mutta onko tämä koko kuva työelämästä? Vai keskitymmekö liikaa negatiiviseen? Voisiko työn arvostusta nostaa kertomalla myös niitä hyviä uutisia? Nostaa esiin voimaantuneita opettajia, unelmatyössään olevia nuoria konsultteja tai eläkkeellä muutamia tunteja viikossa tekeviä hammashoitajia? Näitä tarinoita eletään todeksi joka päivä.

Ei työ ole mikään hopealuoti, ei se kaikkea ratkaise. Mutta työllä voisi olla iso rooli esim. nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisyssä. Nostan hattua Woltille, joka on antanut monelle maahanmuuttajalle mahdollisuuden tuntea itsensä osaksi yhteiskuntaa lähettikumppanuuden kautta. Työ voi olla osa ratkaisua myös kotouttamiselle. Uskon, että moni tekisi mieluummin töitä kuin kuluttaisi aikaa vastaanottokeskuksessa tai työttömänä.

Huono työelämä ei kuulu kenellekään eikä hyvä työelämä ole mikään luovan alan monopoli.

Hyvä työelämä kuuluu niin mopin varteen, tehtaan lattialle kuin kaupan kassalle. Ihan jokaiselle. Toivon, että asenne työtä ja työntekemistä kohtaan muuttuisi mediassakin positiivisemmaksi. Olisi hienoa nähdä asenteiden muuttuvan siten, että työ olisi arvokasta ja arvostettavaa. Jotain, mikä antaa enemmän kuin ottaa. Samalla työelämän puutteisiin tulee tarttua ja korjata niitä yksi kerrallaan.

Istuin palloiluhallin parketilla vuonna 1993. Henrik Dettman oli saapunut puhumaan meille maajoukkuepaikkaa tavoitteleville nuorille pojille. Muistan hyvin, miten Dettman sanoi, ettei koripallon tarvitse olla koko elämä tai edes se elämän tärkein asia. Mutta hän toivoo, että koripallo on kaikille se hyvä osa elämää. Samaa minäkin toivon kaikille työn suhteen.

Työ on iloinen asia!