Leidenschaft ja suomalainen työelämä haluaa muutoksentekijöitä!

Korona tuli ja moni organisaatio kangistui kauhusta – niin mekin, mutta vain hetkeksi. Alkushokin jälkeen ryhdyimme töihin. Olemme myyneet korona-aikana kovemmin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aktiivisuutemme on myös tuottanut tulosta, olemme saaneet useita uusia asiakkuuksia ja syventäneet tekemistämme vanhoissa. Tulevaisuuden uskostamme kertonee myös se, että muutimme kesäkuun alussa uusiin, kolme kertaa suurempiin tiloihin. Virittäydymme toden teolla vauhdikkaaseen syksyyn.

Kovan kevään (monellakin tapaa) jälkeen etsimme lisää yrityskulttuurimuotoilijoita eli laidareita joukkoomme. Nykyiset 15 laidaria ei riitä täyttämään oleskelutilamme kolmea isoa sohvaa ja kahta nojatuolia. Ketään emme kuitenkaan etsi tilantäytteeksi, vaan osaksi uniikkia, äärimmäisen osaavaa ja intohimoista työporukkaa. Työporukkaa, joka on muuttamassa suomalaista työelämää, yrityskulttuuri ja asiakas kerrallaan. Meillä on vielä tilaa intohimokuviemme hyllyssä sinunkin kuvallesi – älä jätä Emmiä ja Nooraa kahdestaan alahyllylle!

Olisiko sinusta laidariksi? Käy kurkkaamassa lisää yrityskulttuurimuotoilijan tehtävästä täältä ja lue myös Mikon kirjoittamasta blogista millainen on laidarin vuosi.

Suomalainen työelämä ei muutu intohimoisempaan suuntaan, ellei joku muuta sitä!