Koronakriisi kolahtaa tunnekanavaan – työyhteisö voi olla korvaamaton tuki

Etätöiden ja eristäytymisten aikaa on eletty nyt kolmisen viikkoa. Yli 300 000 suomalaista on paraikaa lomautuksia tai irtisanomisia koskevien yt-neuvotteluiden piirissä. Perheelliset tasapainoilevat ennen kokemattomalla tavalla omien töiden, lasten etäkoulun ja päiväkoti-ikäisten kotihoidon ristipaineessa. Verkostoja ei saa pyytää apuun, ainakaan fyysisesti. Harvan länsimaalaisen psyykkistä, fyysistä, sosiaalista ja ekonomista hyvinvointia on koeteltu tällä tavalla, ainakaan isona joukkona ja yhtä aikaa. Huoli valtaa useimpien mielen, pinna on tiukalla ja sydänalassa pakottaa yhdellä jos toisella.

Pidä fyysistä etäisyyttä, mutta lisää henkistä läheisyyttä, kannusti tasavallan presidentti. Kriisipsykologit neuvovat ylläpitämään rutiineja poikkeusoloista huolimatta, menemään illalla nukkumaan ja nousemaan aamulla, pesemään hampaat ja harjaamaan tukan. Kauppareissut kannattaa suunnitella niin, että syömisensä säännöllisyydestä ja ravitsevuudesta saa pidettyä huolta myös kotioloissa. Kuntokeskukset tarjoavat ilmaisia kotitreenejä ja somen liikkuvuushaasteet kannustavat nousemaan sohvalta, vaikka masentaisikin. Netti ratkaisee onneksi edes osan sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä. Pienten lasten vanhemmat yrittävät sovittaa kaiken oman väsymyksen, huolen ja kiireen, tai vaihtoehtoisesti lamaavan tyhjyyden, keskelle Wilmat, Pedanetit, Moodlet ja leikki-ikäisten vessapaperirullatemppuradat. Miten työyhteisö, oleva tai väistyvä, pystyy tukemaan jäseniään järjissään pysymisessä?

Työyhteisö on kriisitilanteessa ennen kaikkea YHTEISÖ, siis tietyn yhteisen nimittäjän (=työ) yhteen liittämä ihmisryhmä. Yhteisö on jotain, mihin kiinnittyä – jotain, jonka jäsenyys määrittelee omaa identiteettiä ja jossa pärjääminen on ainakin yksi mittari omasta onnistumisesta. Tämän vuoksi työyhteisöllä on suuri voima auttaa jäseniään selviytymään poikkeuksellisissa oloissa.

Työyhteisön keinot kannatella ja tukea jäseniään kriisin keskellä:

  1. Pidä yhteyttä. Vaikkei työpaikkasi vielä olisi tehnyt digiloikkaa, ainakin puhelimet toimivat. Jos etäkokousvälineet ovat jo tutumpia, sovi videoneuvottelu välillä asian vierestäkin, ihan vain kysyäksesi kuulumisia. Jos olet esimies, muista tämä sitäkin tarkemmin! Jokaiselle on tärkeää muistaa, ettei ole kriisin keskellä yksin – myös lomautetuille ja irtisanotuille.
  2. Luo tunne yhteisöstä. Etäkokoukset ovat hyviä asioiden hoitamiseen, mutta käytä e-kohtaamisia myös yhteisöllisyyden luomiseen. Me Leidenschaftilla vietimme Teamsissa kollegamme Emmin babyshowereita – posti toimitti yllätyslahjat puolison kautta etukäteen ja kollegoiden vauvakuvien tunnistus onnistui loistavasti Teamsillakin. Mitkä ovat teidän perinteitänne tai uusia juttuja, jotka voisivat lisätä ryhmähenkeä nyt?
  3. Viesti avoimesti. Tämä koskee etenkin johtoa ja HR:ää. Nyt jos koskaan on tarve ajantasaiselle tiedolle ja yhteiselle pohdiskelulle, jollekin jolla ankkuroida itsensä kaiken epävarmuuden keskellä. Yrityksen taloustilanteesta ja vaihtoehtoisista tulevaisuuden skenaarioista on parempi viestiä suoraan kuin jättää ihmiset spekuloimaan vaillinaisen tiedon varassa. Vastaavasti työntekijän vastuulla on kysyä aktiivisesti ja jakaa ideansa.
  4. Anna lupa tunteille. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä saa sanoa myös, jos väsyttää, uuvuttaa tai pelottaa. Vaikeidenkaan asioiden kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä oman huolen ääneen lausuminen kollegalle saattaa jo itsessään helpottaa. Jaettu suru on puoli surua, kuten sananlasku sanoo. Tiukassa paikassa auttaa usein myös (musta) huumori.
  5. Pyydä apua. Myötäelämisestä huolimatta työyhteisön ei tarvitse eikä pidäkään toimia terapeuttina kuormittuneille, vaan tarvittaessa apua voi hakea joko yksilönä tai yhdessä vaikkapa omasta työterveydestä. Jaksamisen tuen lisäksi työyhteisö saattaa kaivata apua esimerkiksi digitaalisen vuorovaikutuksen kehittämiseen, tehokkaiden etäpalavereiden fasilitointiin, luottamuksen rakentamiseen etäillen tai etänä esimiehenä toimimiseen. Jos hommat hankaavat, on fiksumpaa pyytää apua heti, kuin kitkutella toimimattomassa tilanteessa porukkaa vain lisää kuormittaen. Näissä kysymyksissä myös me yrityskulttuurimuotoilijat voimme auttaa.