Hallitse tai hajoa

Yrityskulttuuri – johda sitä tai se johtaa sinua (ja yritystäsi)

En ole vielä keksinyt liiketoimintaa, jonka menestykseen työntekijöillä ei olisi merkitystä.  Työntekijäkokemuksella on tutkitusti kaikkein vahvin korrelaatio asiakaskokemuksen kanssa ja asiakaskokemuksen laadulla vastaavasti asiakasuskollisuuden kanssa. On toki itsestään selvää, että hyvätkään ihmiset eivät pelasta huonoa bisnesideaa, mutta muutoin yrityksesi menestys on aina sen ihmisissä; niissä jotka sinulla on ja niissä jotka tulevaisuudessa saat palkatuksi.

Yrityskulttuuri voi olla johdettua tai vain ’tapahtua’

Työntekijäkokemusta johdetaan aina yrityskulttuurin kautta, tai johdetaan ja johdetaan, todetaan pikemminkin, että työntekijäkokemus on aina yrityksen kulttuurin tulos. Kulttuuri sen sijaan voi olla johdettu tai sellainen joka ”vain” tapahtuu. Työntekijäkokemuksen kannalta kulttuurin syntymetodi on kuitenkin aivan sama, sellaisen kokemuksen saat, jonka johdat tai sellaisen jonka ansaitset.

Parhaan määritelmän yrityskulttuurille on antanut DealDashin perustaja William Wolfram, joka Seth Godinia mukaillen totesi minulle yrityskulttuurin tarkoittavan sitä ”mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa”. Tähän määritelmään kiteytyy se kaikki mitä yrityskulttuuri kaikessa moninaisuudessaan ja monimutkaisuudessaan tarkoittaa: se on kaikkialla ja kaikessa ja se ohjaa jokaisen työntekijän toimintaa.

Hyvien ja kyvykkäiden ihmisten kerääminen samaan tilaan, tietyksi tuntimääräksi päivässä johtaa usein hyviin juttuihin, mutta ei väistämättä eikä edes välttämättä. Ilman yhteisesti hyväksyttyä syytä yhdessäololle ja yhdessä päätettyä suuntaa, ei ihmeitä kuitenkaan tapahdu, ei edes hyvien ihmisten toimesta. Syyn ja suunnan lisäksi tarvitaan selkeät päätökset sille, miten toimimalla uskomme elävämme todeksi sitä miksi olemme yhdessä ja miten toimimalla uskomme tavoitteemme saavuttavamme.

Kolme keskeistä kysymystä

Näillä kolmella edellä mainitulla kysymyksellä: miksi (syy), minne (suunta) ja miten (jep, tällä tarkoitan arvoja), paalutat parhaiten yrityksesi toiminnan ja yrityskulttuurisi hiekkalaatikon kolme keskeistä reunaa. Vielä, jos vastaat kysymykseen mitä (mitä tekemällä), niin hiekkalaatikko, jossa ihmeitä voi tapahtua, alkaa olla valmis. Ilman vastauksia näihin kysymyksiin on äärettömän vaikea lähteä johtamaan yrityskulttuuria tietoisesti. Kaikki yrityskulttuurin näkyvät ja toiminnalliset elementit pitää synnyttää, ja toisaalta juurruttaa näistä kysymyksistä. Syyn, suunnan, arvojen ja strategian (niin, tämä on se mitä-kysymys) riittävän tarkalla määrittelyllä voidaan myös vapauttaa työntekijät tekemään itsenäisiä päätöksiä, sellaisia jotka ovat yrityksen tavoitteiden ja kulttuurin mukaisia, sellaisia jotka siis vievät yrityksen toimintaa toivottuun suuntaan.

Oikein määritetty hiekkalaatikko ja sinne rakennettu kulttuuri, vastaa itse vielä siihen yhteen liiketoiminnan keskeiseen kysymykseen: kuka. Kuka ja ketkä ovat ne ihmiset, jotka sopivat hiekkalaatikkoomme ja sinne haluavat. Hiekkalaatikkosi tulee olla sellainen, että se vetää puoleensa toimialasi parhaat talentit ja pitää heidät siellä onnellisina ja motivoituneina. Yahoon Marissa Mayeria lainatakseni: Se jolla on parhaat talentit, voittaa.

Valitettavan usea kyykkää perusasioissa

Luulisi tämän kaiken olevan selvää jokaiselle yritysjohtajalle. Niin luulisi, mutta valitettavasti viimeisen noin kymmenen vuoden konsulttikokemuksen perusteella olen joutunut havahtumaan, siihen, että valitettavan moni suomalaisyritys kyykkää juuri näissä perusasioissa. On turha lähteä puhumaan voittavasta yrityskulttuurista ja sen rakentamisesta ennen kuin perusta on kunnossa. Yrityskulttuuriin liittyvissä asioissa ei koskaan ole tarjolla oikotietä onneen. Tavoitteellisen ja organisaation menestyksen mahdollistavan yrityskulttuurin rakentaminen ja johtaminen on systemaattista ja työlästä. Mitäänsanomattoman ja ”huonon” kulttuurin synnyttää helpommin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ja mitä tietoisemmin ryhdyt rakentamaan ja johtamaan yrityksesi kulttuuria, sitä varmemmin se tekee työtä puolestasi. Panosta kulttuuriisi ja ole sen suhteen ehdoton.

Blogi on julkaistu alunperin Tekesin Kasvun lasikatot -blogisarjassa.