Ei kai nyt kukaan…

Osallistuin muutama viikko sitten koulutukseen, jossa yleiseksi keskustelunaiheeksi nousi rekrytointi ja sen haasteet. Jossain vaiheessa keskustelu ajautui pisteeseen, jossa kurssin opettaja esitti vahvan kannanoton, johon iso osa oppilaistakin näytti samaistuvan: Opettajan mukaan yksi rekrytoinnin haasteista on se, että niin moni uusi työntekijä näyttelee koeajan verran hyvää työsuoritusta ja tiputtaa hanskat tiskiin heti koeajan päätyttyä.

Olin todella pöyristynyt tästä kommentista sekä en osakseen saamasta hyväksynnästä. Häkellykseltäni en aluksi pystynyt muuta kuin toteamaan, että tuo ei omien kokemusteni mukaan pidä lainkaan paikkaansa. Jos uuden työntekijän sopivuutta työhön ei pystytä arvioimaan koeajan puitteissa, on ongelma siinä miten työ on organisoitu ja miten sitä johdetaan, ei työntekijässä tai hänen näyttelijäntaidoissaan. Muistutin myös, että puuttumisen välineet suorituspoikkeamiin eivät pääty koeaikaan. Ja jos niihin ei puututa, kyse on vain ja ainoastaan organisaatiossa vallitsevasta johtamisvajeesta.

Keskustelu tyrehtyi nopeasti, mutta se jäi vaivaamaan minua. Nyt hetken asiaa pohdittuani ymmärrän, että ensireaktioni ei johtunut pelkästään siitä, että opettajan näkemys ei vastannut omaa kokemustani. Suurin syy hämmennykseeni johtui siitä, että tämä väittämä piti sisällään todella kummallisen käsityksen ihmisestä. Ajatus siitä, että ”ihminen näyttelee koeaikansa ajan hyvää työntekijää”, sisältää automaattisesti olettaman siitä, että ”ihminen ei halua olla hyvä siinä mitä tekee”.

En ole vielä ikinä tavannut henkilöä, joka ei haluaisi olla hyvä siinä mitä tekee (jos satut oleman sellainen, niin soita minulle, käydään kahvilla). Olen toki ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät suoriudu toivotulla tavalla, mutta se ei ole ollut koskaan heidän pyrkimyksensä.

Suorituspoikkeamat ja niihin puuttuminen ovat tilanteita, joissa otetaan yrityskulttuurista mittaa. On todella helppoa osoitella sormella alisuoriutujaa ja keksiä ”syitä” alisuoriutumiselle. On asenneongelmaa, motivaatiopulaa, liian suuria luuloja itsestä, laiskuutta, temperamenttia, huonoa kotikasvatusta… Ja jotkut ovat vaan niitä ”hankalia tyyppejä”. Nämä syyt ovat kuitenkin kulttuurin näkökulmasta oireita ja ilmentymiä, eivät se itse ongelma tai perimmäinen syy alisuortumiselle.

Hyvä johtaja lähtee aina arvioimaan ongelmaa oireiden takana. Hän ei myöskään uhriudu löydöstensä edessä, vaan tarttuu toimeen suorituspoikkeaman korjaamiseksi. Koska kyllä, se on mahdollista ja välttämätöntä, niin koeaikana kuin sen jälkeenkin.

Sharing is caring...Share on Facebook
Facebook
0Tweet about this on Twitter
Twitter
0Share on LinkedIn
Linkedin
0Share on Google+
Google+
0Email this to someone
email
No Comments

Post A Comment