HRaaS CASE – Suomen Yliopistokiinteistöt

SYKin muutosmatka mahdollistaa tavoitteiden toteutumisen. 

Leidenschaft toteutti keällä 2020 Suomen Yliopistokiinteistöissä (SYK) kulttuurikartoituksen, joka toimi lähtölaukauksena toimintamallin ja kulttuurin muutosmatkalle. Yhtiössä kaivattiin sparrausta ja tukea johtamiseen, muutoksen aikaansaamiseen ja yhteisten HR -toimintamallien rakentamiseen. 

Suomen Yliopistokiinteistöt

SYKin lähtötilanne

  • Uusi toimitusjohtaja aloittanut  
  • Visio ja strategia olivat muutoksessa 
  • Johto ymmärsi, että nykyinen kulttuuri ei tue tulevaisuuden tuloksien aikaansaamista  
  • Henkilöstön osaamista haluttiin hyödyntää ja vahvistaa muutoksen aikaansaamisessa 

Aloitimme muutosmatkan kulttuurin due diligence -kartoituksella, jonka tuloksena saatiin syvällinen kuvaus kulttuurin nykytilasta, kehitystarpeista sekä siitä, miten työntekijöille merkityksellisimmät asiat työssä toteutuivat. Koko henkilöstöllä oli mahdollisuus osallistua työhön Siqni-kyselyn, sekä yksilö- tai pienryhmähaastattelujen kautta.  

Muutoksessa haluttiin lähteä rivakasti liikkeelle ja Leidenschaftin Tiina Laine aloitti SYKin interim HR -johtajana toukokuussa 2020. Valinnan ratkaisivat ehdotus muutosmatkan toteuttamisesta, Tiinan vahva HR-kokemus sekä Leidenschaftin vahva maine voittavien yrityskulttuurien rakentajana. Yhtiön johto päätti uudistaa organisaation toimintamallia ja rakennetta. Uutta organisoitumista työstettiin avoimesti keskusteluissa koko henkilöstön kanssa.  

”Jo alusta saakka Leidenschaft toi vahvasti esille työntekijäkokemuksen vaikutusta asiakastyytyväisyyteen. Tämä painotus oli yksi merkittävimmistä päätökseemme vaikuttaneista tekijöistä”, taustoittaa SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.

Uudelleenorganisoitumisen jälkeen esihenkilötiimi pysähtyi pohtimaan Leidenschaftin tavoitekulttuurikanvaasien äärellä mm. ihmiskäsitystä, sekä uuden vision ja strategian edellyttämää tapaa toimia. Kulttuurin nykytilan analyysin ja tavoitekulttuurin määrittelyn pohjalta syntyivät kaikkien sykkiläisten yhteisenä ponnistuksena SYKin uudet arvot ja niitä kuvaavat hahmot.  

Asiakkaan suusta

Meillä on hyvin tiivis yhteistyö omistajayliopistojemme kanssa ja itselleni on ollut hienoa kuulla heiltä, että tekemämme muutos näkyy toiminnassamme sinne asiakkaiden suuntaan. 

Sanna Sianoja, toimitusjohtaja, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy 

Sanna Sianoja_SYK

Pandemian vuoksi kehitimme uusia tapoja arvojen arkeistukseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen etänä. Nyt uudet arvot kuuluvat puheessa ja näkyvät arjen toiminnassa.

Tavoitekulttuurin määrittely ja arvot toimivat johtamisen, HR -käytäntöjen uudistamisen sekä tarvittavien yhteisten linjausten lähtökohtana ja peilinä. Toimintamallin muuttuessa yhtiön henkilöstömäärä kasvoi 50 %, kun rekrytoimme uusia SYKkiläisiä rakentamaan parasta kampuskumppanuutta asiakkaidemme kanssa. Vuoden aikana uudistimme mm. seuraavat kulttuuria tukevat rakenteet:

  • Rekrytointi ja perehdytys
  • Kehityskeskustelut
  • Tavoiteasetannan toimintamalli
  • Palkitsemisen käytännöt ml. kannustinpalkkiojärjestelmä
  • Osaamisen johtamisen malli ja kehittämisen keinot

Vuodessa on saatu aikaan merkittävä muutos.

”Ulkopuolisena toimijana Tiina ja apuna toiminut Leidenschaftin organisaatio, pystyivät katsomaan tekemistämme vähän kauempaa ja nostamaan esille asioita, joita sisäisesti emme enää ehkä osanneet tunnistaa. Avoin vuoropuhelu ja prosessin alussa avoimesti esille nostetut menneisyyden ”haamut” saatiin käytyä läpi, jotta mahdollistettiin yhteinen entistä parempi näkökulma sisäiseen toimintaamme. Kulttuurin muutosmatkalla kaikkein tärkeintä on avoin keskustelu ja yhteiset uudet toimintatavat näiden keskusteluiden käymiseen”, Sanna toteaa.

Mitä saimme aikaan SYKillä?

  • Työntekijöiden suositteluindeksi on noussut 23 yksikköä
  • Avoin vuoropuhelu vahvistunut ja arvot näkyvät sekä tuntuvat myös asiakkaiden arjessa
  • Asiakastyytyväisyys on noususuunnassa edelliseen vuoteen verrattuna
  • Kulttuurimatkan fokus on nyt uuden toimintamallin todeksi elämisessä, jatkuvassa kehittämisessä ja osaamisen kehittymisessä
SYK

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy (SYK) on valtakunnallinen kampuskehittäjä, joka omistaa ja kehittää kiinteistöjä korkeakoulujen kampuksilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Toiminnan tarkoituksena on olla paras kampuskumppani. Tätä tukevat neljä strategista linjausta: tarkoituksenmukaiset tilaratkaisut, selkeä ja laadukas asiakaspalvelu, todennettava lisäarvo ja turvattu omistajahyöty.

Tiimi
Tiina Laine, yrityskulttuurimuotoilija

Tiina Laine

yrityskulttuurimuotoilija
+358 400 184 953
tiina@leidenschaft.fi

OTa yhteyttä

Piditkö lukemastasi?
Niin mekin.

Jätä yhteystietosi, niin vaihdetaan ajatuksia yrityskulttuurinne tavoitteellisesta kehittämisestä. Kanssamme vietetty tunti ei vielä tähän mennessä ole vienyt yhtään organisaatiota taaksepäin.